lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Rattijuopot usein syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia

17.6.2010 11:21

Rattijuoppouden taustalla näyttää usein olevan syrjäytymistä, työttömyyttä, yksin elämistä ja päihdeongelmia, kertoo tuore tutkimus.

Rattijuoppoudesta jää eniten kiinni vanhempia miehiä ja juuri korttinsa saaneita nuoria, ilmenee Suomen Akatemian Rattijuopon elämänkaari -projektin tiedoista.

Naisten humalassa ajaminen on kaksinkertaistunut viime vuosikymmenten aikana, ja nykyään joka yhdeksäs rattijuoppo on nainen.

Enemmistö rattijuopoista uusii rikoksensa – ja huumeiden vaikutuksen alaisena ajavista lähes kaikki.

Suomessa jää vuosittain kiinni 25 000–30 000 rattijuoppoa. Rattijuoppous lisääntyy silloin, kun yleinen taloustilanne on hyvä. Tämä näkyy erityisesti nuorten alkoholinkulutuksessa.

Enemmistö rattijuopoista jää kiinni vappuna, juhannuksena ja uutenavuotena. Myös viikonloppuyöt ovat humalassa hurjastelun aikaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.