lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Ravintolatupakointikielto vähensi selvästi sairauspoissaoloja

29.5.2008 10:30

Vuosi sitten voimaan tullut tupakkalaki on säästänyt usean ravintolatyöntekijän hengen ja vähentänyt sairauspoissaolopäiviä tuhansilla, kertoo Työterveyslaitos.

Tiukentunut laki lopetti 40 000 työntekijän altistumisen tupakansavulle työpaikallaan. Savuttomaksi muuttui yli 10 000 ravintolaa ja baaria.

Tupruttelu on jatkunut 500 ravintolassa siirtymäajan turvin. 4000–5000 alan työntekijää altistuu edelleen passiivisesti tupakansavulle. Myönnetty siirtymäaika jatkuu vielä vuoden. Tupakkakoppeja on rakennettu noin 250.

Tupakkalaki on vähentänyt alkoholin anniskelua pubeissa ja yökerhoissa, sanoo Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry. Ruokaravintoloiden myyntiin laki ei ole vaikuttanut. Alkoholia juodaan nyt kuitenkin aiempaa enemmän muualla kuin ravintoloissa, koska alkoholin kokonaiskulutus on kasvanut. MaRan mukaan viime vuonna kaikesta Suomessa kulutetusta alkoholista vajaat 13 prosenttia nautittiin ravintoloissa.

Ravintoloiden työntekijät eivät ole joutuneet tupakkapoliiseiksi, vaikka niin etukäteen pelättiin. Palvelualojen ammattiliiton PAMin mukaan asiakkaat ovat noudattaneet tupakkalakia hyvin, eikä tupakoimiseen ole pitänyt juurikaan puuttua.

Järjestyshäiriöt ja roskaaminen ovat kuitenkin lisääntyneet ravintoloiden edustoilla, kun asiakkaat siirtyvät tupakoimaan ulkotiloihin.

Siivoamisen tarve sisällä sen sijaan on vähentynyt, koska terva ja savu eivät enää sottaa pintoja.

Tupakkalaki säästää myös ympäristöä, sillä ilmanvaihtolaitteita on voitu ruuvata tuntuvasti pienemmälle. Energiankulutus on vähentynyt jopa 30–50 prosenttia, kertoo sisäilma-asiantuntija Kari Reijula Työterveyslaitoksesta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.