17.6.2008 9:53 | Päivitetty: 17.6.2008 13:12
Kuopio. Rekkaprotestia ajavan tekstiviestin tekijä, Simo Matikainen ihmettelee aikaansaamaansa kohua.
”Tämä lähti ihan lapasesta, osui ja upposi”, kuljetusyrittäjä Matikainen ihmettelee.
Matikainen on saanut paljon palautetta siitä saakka, kun hänen osuutensa asiaan tuli julki. Kuljetusyrittäjien keskuudessa on kiertänyt tekstiviestejä, joissa kehotetaan hidastelemaan juhannusliikenteessä.
Matikainen ei ota kantaa Kuljetus- ja logistiikka-alan etujärjestön Skalin vetoomukseen pidättäytyä protestista. ”En ihmettele, jos moni protestoi. Kun taloa myöten kaikki on kiinni elinkeinossa ja kulut nousseet jopa 40 000 euroa, on mitta täysi”, Matikainen kuvaa.
Hänen mukaansa 90-luvulla maksettu 70 senttiä kilometriltä on monilla taksa vielä tänäänkin.
Matikaisen mukaan tekstiviestikampanja on onnistunut tehtävässään jo nyt. Hänen mukaansa onnistumista kuvaa se, että kuljetusalan ongelmista neuvotellaan ministeriötasolla.
"Esimerkiksi yhden auton yrittäjät pärjäävät vielä syksyn yli eli tämän vuoden, mutta ongelmana on, etteivät he pysty maksamaan itselleen palkkaa", Matikainen sanoo MTV3:lle.
Nousseiden kustannusten lisäksi kampanjalla on Matikaisen mukaan haluttu kiinnittää huomiota heikkoon turvallisuustilanteeseen. Tilanne on huono etenkin kuutostiellä Etelä-Karjalassa.
Ilta-Sanomissa Matikainen kertoo lähteneensä kampanjoimaan tekstiviestitse, koska on menettänyt luottamuksensa Kuljetus- ja logistiikka-alan etujärjestöön Skaliin.
"He ymmärtävät ja ymmärtävät, mutta mitään konkreettista ei saada aikaan."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi