7.5.2008 16:39
Riihimäki. Pelastuslaitoksen ja poliisin tutkijat pääsivät vihdoin keskiviikkona työhön Riihimäen matkakeskustyömaan palopaikalle. Syyn selvittely on jäämässä Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen huoleksi, koska suurpaloon ei näytä liittyvän rikosta eikä laiminlyöntiä.
YIT:n yksikönjohtaja Hannu Lokka ei halua arvioida palovahinkoja ennen perjantain rakennekatselmusta. "Kustannukset ratkaisee pitkälti se, paljonko kansia ja palkkeja pitää uusia. Rakennusaikatauluun taas vaikuttaa se, kuinka pian suomalaistehtaat pystyvät toimittamaan uusia elementtejä."
Palaneesta matkakeskuksesta löytyi vielä keskiviikkona ehjiä kaasupulloja. Palomestari Heikki Harri arvelee niiden olleen tyhjiä jo palohetkillä maanantaina.
Terveysvalvonta haisteli Riihimäen Yritystalon keskiviikkona niin raikkaaksi, että savun karkottama väki pääsi takaisin työpaikoilleen VR:n yhteyskeskukseen, kaupungin tekniseen virastoon, yrityshautomoon ja muihin toimistoihin. Terveysvalvonnan johtaja Pirkko Sukula odottaa ensimmäisiä aluetyöterveyslaitoksen tutkimustuloksia torstaina.
Riihimäen palon sammutus saatiin päätökseen 7.5.2008
Helsingin asemalla vallitsi hämmennys 5.5.2008
Rakennustyömaiden paloturvallisuus kärsii kiireestä 6.5.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi