perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Riita suomenkielisen linjan tulosta Åbo Akademin harjoituskouluun

2.6.2008 19:38

VAASA. Suomenkielisen linjan perustamisesta Åbo Akademin (ÅA) harjoituskoulun luokille 1–6 on noussut ilmiriita.

Vaasalaiskoulun rehtorin ja vanhempien hanketta kampitetaan ÅA:n hallituksessa, ja tiedekuntaneuvostokin veti aihetta koskeneen äänestyksen pois. Suomenkielinen linja oli saamassa kannatusta.

ÅA:n rehtori Jorma Mattinen vetoaa rahapulaan. Harjoituskoulun talous on pahasti kuralla, ja kertyneet 450 000 euron budjettiylitykset on maksettava ÅA:lle vuoden 2010 aikana. ÅA:n hallitus käsittelee asiaa tällä viikolla.

Suomen kielen opetuksen vahvistamista on pitkään pohdittu Suomen ainoassa ruotsinkielisessä harjoituskoulussa Vaasassa, rehtori Nina Lidfors kertoo.

"Kaksi viikkotuntia ei riitä kielen oppimiseen, eivätkä kaikki oppilaat koulun ulkopuolella opi suomen kieltä niin, että he tulisivat sillä toimeen, puhumattakaan siitä, että he voisivat hakeutua tehtäviin, joissa molempia kieliä tarvitaan", hän perustelee suomenkielisen linjan tarvetta.

Syksyllä koulunsa aloittavien vanhemmat tukevat Lidforsin hanketta. 30 ekaluokkalaisesta 11 on valinnut suomenkielisen linjan. Oppilaiden vanhemmille tehdyssä kyselyssä 90 prosenttia tuki suomenkielisen linjan perustamista.

Suomeksi opetettaisiin ainakin liikuntaa, kuvataidetta ja ympäristötietoa. Vain neljännes opetuksesta tapahtuisi suomeksi, mutta viiden vuoden aikana suomen kieli vahvistuisi, Lidfors vakuuttaa.

Lidforsin mukaan kustannuksia uusi linja ei lisäisi, koska luokilla on vain yksi kaksikielinen opettaja, joka vastaa myös suomenkielisestä opetuksesta.

Englanninkielinen linja on toiminut koulussa parikymmentä vuotta. Se ei ole herättänyt vastustusta sen paremmin kuin linja, jossa lukemaan ja kirjoittamaan opetellaan tietokoneella tai linja, jossa yksi päivä viikosta opiskellaan ulkona. Suomenkielisyys sen sijaan synnyttää vastustusta.

Lidfors ei näe suomenkielistä linjaa uhkana ruotsin kielelle, vaikka poliitikot niin uskovatkin. Ruotsinkieliseen kouluun tulee vain ruotsinkielisiä tai kaksikielisiä oppilaita. Suomenkielisiä oppilaita ei kouluun oteta.

Lidfors laatii lukusuunnitelman, josta Opetushallitus päättää. Suullisesti rehtori on saanut Opetushallituksen tuen uudelle linjalle.

Harjoituskoulussa tulevat opettajat suorittavat osan opetusharjoittelustaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.