15.2.2008 10:44 | Päivitetty: 15.2.2008 13:33
"Olen kuullut syyttäjän vaatimukset. En katso syyllistyneeni rikokseen", Susan Ruusunen sanoi puhuessaan lyhyesti toimittajille perjantaina aamupäivällä.
Hän ei kuitenkaan perustellut näkemystään.
Oikeussalissa Ruususen ei ollut helppo kuunnella kirjansa siteerausta. Hän pyyhki kyyneleitä, kun kirjasta luettiin kohtaa, jossa hän kuvailee intiimiä hetkeä Matti Vanhasen kanssa.
Ruusunen liikuttui silminnähden myös asianajajansa Riitta Leppiniemen puolustuspuheenvuoron aikana.
Vanhasen tapaamista Ruusunen sanoi jännittävänsä, mutta ajattelevansa hänestä hyvää.
Kysymykseen siitä, onko hän Vanhaselle katkera tai vihainen, hän vastasi, ettei ole "sen tyylinen ihminen".
Pääministeri saapui oikeuteen kuutisen minuuttia myöhässä. Vanhasen istuuduttua alas hänen edessään istuva Ruusunen kääntyi Vanhasta kohti ja tervehti tätä nyökkäämällä totisesti.
Aamulla ennen oikeuskäsittelyn alkamista Helsingin oikeustalolla Susan Ruususta oli vastassa toimittajien lauma.
Oikeustalon vahtimestarit joutuivat hätistelemään kuvaajia ja toimittajia kauemmaksi, että Ruusunen ja hänen asianajajansa pääsivät turvatarkastuksen ja toimittajameren läpi oikeussaliin.
Oikeustaloon tullessa Ruusunen näytti hymyilevän. Salamavalojen räiskeessä hän vaikutti kuitenkin enimmäkseen jännittyneeltä ja hermostuneelta.
Ruusunen ja Ojala syyttelivät toisiaan oikeudessa 15.2.2008
Syyttäjä: Ruususelle sakkoja ja Ojalalle ehdollista vankeutta 15.2.2008
Tutkija: Vanhasen julkisuuskuva voi kärsiä 15.2.2008
Ruusunen: Olisin halunnut pyytää anteeksi 15.2.2008
"Kirjassa on asioita, joita en kerro edes tuttaville" 15.2.2008
Ojala: Kirja on tuottanut tappiota 15.2.2008
Ruusunen sanoi luottaneensa kustantajaan 15.2.2008
Vanhanen: Kyse on periaatteesta 15.2.2008
Vanhanen alleviivasi kirjasta loukkaavat kohdat 15.2.2008
TAUSTALopullisen tuomion tulo voi venyä lähelle vaaleja 15.2.2008
TIETOKULMASyytenimike koskee paikkansa pitäviä tietoja 14.2.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi