14.9.2010 13:54
32-vuotias Veera synnytti poikasen viikko sitten Tampereen Särkänniemen delfinaariossa.
Särkännimen Veera-delfiinille viikko sitten syntynyt poikanen voi hyvin. Veera on ottanut poikasen vastaan äidillisesti ja imetys onnistui jo muutaman tunnin kuluttua synnytyksestä.
Veera viheltää poikaselle omaa tunnusomaista nimivihellystään ja poikasen harhautuessa kauemmaksi Veera viheltää voimakkaammin, kerrotaan Särkänniemestä.
Kuullessaan emonsa nimivihellystä jatkuvasti ensimmäisten elinviikkojensa ajan, poikanen oppii tunnistamaan emonsa isommastakin delfiinilaumasta. Samalla poikanen oppii myös muodostamaan omaa nimivihellystään, jonka on tutkimuksissa todettu muodostuvan emon vihellystä läheisesti muistuttavaksi. Veeran poikasen on jo kuultu myös viheltävän omaa, vielä kehittymätöntä vihellystään joka kuulostaa delfinaarion henkilökunnan mielestä lähinnä ilmapallon narinalta.
Ensimmäiset yöt ovat emo-poikasparilla sujuneet rauhallisissa merkeissä. Molemmat uivat rauhallisesti nukkuen joko yhtä aikaa tai vuorotellen. Veera imettää poikastaan säännöllisesti myös yöllä.
Delfinaario on suljettu toistaiseksi kaikilta ulkopuolisilta, jotta uudelle tulokkaalle ja sen emolle saadaan taatuksi mahdollisimman rauhallinen ympäristö.
Särkänniemen delfiininpoikanen kuoli 15.9.2010
Särkänniemen Veera-delfiinille syntyi uusi poikanen 7.9.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi