8.1.2007 15:42
Tuhansia suomalaisia vaivaa pitkittynyt päänsärky, jonka syy saattaakin olla särkyä lievittämään otettu lääke.
"Kun pitkittyneen päänsäryn syytä selvitellään, noin 70 prosentilta löytyy särkylääkkeiden liikakäyttöä", kertoi neurologian erikoislääkäri Matti Ilmavirta Lääkäripäivillä maanantaina Helsingissä.
Hän vertaa tilannetta kahviriippuvuuteen. Jos jonakin päivänä ei juokaan kahvia tavalliseen aikaan, päätä alkaa särkeä. Särkylääkepäänsärky taas iskee silloin, kun säännöllisesti otettu lääke jää ottamatta. Lääkityksen säännöllisyys onkin tärkeämpää kuin otettu lääkemäärä.
"Lääke pitkittää särkyoireita", Ilmavirta sanoi.
"Viikkojen ja kuukausien saatossa se alkaa pitää särkyä yllä."
Pari viikkoa kestävästä lääkityksestä ei ole tällaisia seurauksia, mutta särkylääkepäänsärkyä aletaan epäillä, jos särkylääkettä tarvitaan ainakin kaksi viikkoa kuukaudessa yli kolmen kuukauden ajan.
Monen lääkitys kestää paljon pitempään. Ilmavirta kertoi, että lääkäriin tulleet ovat usein käyttäneet särkylääkkeitä päivittäin vuoden tai kaksi.
Jos särkylääke lopetetaan, päänsärky pahenee. Silloin särky katsotaankin vieroitusoireeksi, ja siitä kertovat myös yleisheikotus, pahoinvointi, keskittymisvaikeudet, ärtyisyys, ahdistus, levottomuus, masennus ja huimaus.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi