3.1.2010 21:26
Antti Pasanen luovuttaa verta SPR:n veripalvelussa Helsingissä.
Suomen Punaisen Ristin veripalvelu tarvitsee suuren määrän uusia verenluovuttajia.
Syynä on se, että suuret ikäluokat täyttävät vähitellen 65 vuotta, joka on verenluovuttajalle asetettu ehdoton yläikäraja.
"Suurten ikäluokkien poistuminen on meille suuri haaste", sairaanhoitaja Liisa Leppälä SPR:n veripalvelusta sanoi eilen sunnuntaina.
"Joka vuosi iso osa luovuttajista tippuu iän vuoksi pois. Sen vuoksi toivomme koko ajan paljon uusia nuoria luovuttajia."
Suomessa on tähän mennessä riittänyt verenluovuttajia hyvin. Alle 30-vuotiaiden osuus on kuitenkin pienempi kuin heidän suhteellinen osuutensa väestöstä.
Veripalvelu järjesti joulun pyhinä ylimääräisiä mahdollisuuksia luovuttaa verta.
"Ihmisiä on käynyt tosi hyvin", kertoi Leppälä. "Joulun aika on sellainen, että ihmiset haluavat antaa ikään kuin joululahjan."
Ylimääräisiä luovuttajia tarvitaan myös pääsiäisenä ja juhannuksena.
"Kun tulee pitkät pyhät, meillä on poikkeusaukiolo. Se johtuu siitä, että verihiutaleet säilyvät vain viisi vuorokautta. Se on aina ongelmallinen tilanne", Leppälä sanoi.
Verihiutaleet vaikuttavat veren hyytymiseen.
"Sairaus ei katso aikaa. Leukemiapotilaat tarvitsevat verihiutaleita pyhinäkin. Niitä täytyy olla aina saatavilla."
Verestä saadaan verihiutaleiden lisäksi punasoluja ja plasmaa, jotka säilyvät pitempään.
Punasoluja annetaan pääasiassa leikkauspotilaille ja plasmaa leikkauspotilaiden lisäksi verenvuototautia sairastaville.
Helsingissä verta luovutettiin eilen sunnuntaina kahdessa SPR:n pisteessä, Yrjönkadulla ja Kivihaassa.
Yrjönkadulla oli iltapäivällä kolmeen mennessä käynyt nelisenkymmentä luovuttajaa.
Yksi verenluovuttajista oli Antti Pasanen, joka makasi pitkällään ja paineli kyynärtaipeessa ollutta sidettä. Kyseessä oli hänen "seitsemäs tai kahdeksas" kertansa.
Pasanen on 29-vuotias eli juuri sitä ikäluokkaa, joihin kuuluvia SPR nyt tavoittelee.
"Oli ylimääräinen sunnuntai. Tämä on hyödyllisempää kuin istua sohvalla", Pasanen perusteli käyntiään.
Vielä 1950-luvulla verenluovuttajille tarjottiin tujaus konjakkia, jota pidettiin täsmälääkkeenä äkilliseen heikotukseen. Ajat ja uskomukset ovat kuitenkin muuttuneet: Yrjönkadulla luovuttajat saivat palkkiokseen vain taatelikakkua, kahvia ja hyvän mielen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi