perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Saarela ei aio esittää opintorahaan korotusta

12.10.2006 17:43

Hannu Vierula / lehtikuva

Kulttuuriministeri Tanja Saarela vastausvuorossa eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

Kulttuuriministeri Tanja Saarela vastausvuorossa eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

Opintotukiasioista vastaava kulttuuriministeri Tanja Saarela (kesk) ilmoitti torstaina eduskunnassa, ettei nykyinen hallitus tule esittämään korotusta opiskelijoiden opintorahaan.

Opiskelijoiden vaatima 15 prosentin korotus maksaisi noin 70 miljoonaa euroa vuodessa. "Tällaista summaa ei ole, eikä tämä hallitus tule tällaista esitystä tekemään", Saarela sanoi.

Opintorahan korotusta tiukkasi Saarelalta ja valtiovarainministeri Eero Heinäluomalta (sd) kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok) eduskunnan kyselytunnilla. Hän viittasi maanantain mielenosoitukseen, jonka yhteydessä hallituspuolueidenkin kansanedustajat, muiden muassa keskustan Antti Kaikkonen, lupailivat kovaan ääneen opintorahan korotuksen ensi syksynä.

Kaikkonen sanoi kyselytunnilla luvanneensa toimia vain sen puolesta, että hallituspuolueet löytävät asiassa sovun.

Saarela taas toivoi, että opintorahakysymys ratkaistaisiin seuraavan hallituksen aikana "kertaheitolla".

Heinäluoma huomautti, että opintotuki on eduskunnan käsittelyssä ja budjetista päättää eduskunta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.