sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Saaren tuttu iloitsi päivästä tapahtumien jälkeen

23.9.2008 19:43

Matti Saari kuului netin videopalvelu Youtuben kautta muodostuneeseen löyhään verkostoon, jonka jäseniä näyttää yhdistävän kiinnostus kouluammuskeluihin.

Verkoston jäsenet olivat linkittäneet Youtube-sivustojaan toisiinsa. Siinä oli jäseniä Suomesta, Yhdysvalloista ja Saksasta. Todennäköisesti henkilöt eivät tunteneet toisiaan muuten kuin netin välityksellä.

Jäsenet julkaisivat Youtube-sivuillaan videoita, joista osa liittyi Jokelan tai Columbinen kouluammuskeluihin.

Yksi suomalaisjäsen siteeraa myös sivuillaan Pekka-Eric Auvista, Nietzscheä ja kertoo, että hänen aatteensa lähdestyvät "sosiaalidarvinismia".

Eräät käyttäjät myös kirjoittivat kommentteja, joissa muistetaan Columbinen vuosipäivää tai esimerkiksi ampujien syntymäpäiviä.

Kun tiedot ampumisesta ja videoista levisivät netissä, Youtube poisti suuren osan sivuista ja niiden sisältämistä videoista.

"I love this day! I love it!", julistaa Matti Saaren nettituttu sivuillaan muutamia tunteja ampumisten jälkeen.

Helsingin Sanomat tavoitti kommentin kirjoittajan.

"Kommenttini ei suoranaisesti koskenut tapausta, vaan ihmisiä, jotka havaitessaan kanavani analogisuuden ampujien vastaaviin jättävät sivulleni loukkaaviksi tarkoitettuja viestejä", nimimerkkinsä perusteella vuonna 1989 syntynyt henkilö sanoo.

"Tiesin kyllä ampujan, mutta en tuntenut häntä."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.