perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Sadat omaiset valittavat vuosittain hoitajien ja lääkärien käytöksestä

6.7.2009 20:44

Sadat omaiset kantelevat vuosittain Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralle hoitohenkilökunnan käytöksestä. Valvira saa aiheesta vuosittain reilut kolmesataa kantelua. Vanhusten tai saattohoidossa olevien kohdalla jopa kolme neljästä kantelusta liittyy henkilökunnan käytökseen.

Käytöksellä tarkoitetaan kaikenlaista pahasti sanomista, josta omaiset tai potilas itse ovat loukkaantuneet. Monet kanteluista koskevat omaisen kohtelua. Se voi tarkoittaa, että vanhusta ei ole esimerkiksi maltettu syöttää rauhassa.

"Se on ihmisarvokysymys", vanhusasioita käsittelevä Valviran ylilääkäri Sari Anttila muistuttaa.

Kantelut ovat viime vuosina lisääntyneet tasaiseen tahtiin. Elävien henkilöiden kohdalla valitukset tehdään lääninhallituksille. Viime vuonna niille tuli reilut 1 200 kantelua. Kasvua edellisvuoteen oli 14 prosenttia.

Anttilan mukaan yhä useammin kannellaan hoitohenkilökunnan käytöksestä, kun aiemmin valitettiin lähes yksinomaan lääkäreistä. Hoitohenkilökunta puolestaan valittaa nykyään usein vaikeista omaisista. Esimerkiksi Hoitajat.net-nimisellä internetsivustolla käydään keskusteluja, joissa omaisista juorutaan joskus ilkeästikin.

Anttila muistuttaa, että lääkäreillä tai hoitajilla ei saa olla mitään selityksiä huonolle käytökselle.

"Ammattilaisen täytyy hallita tunteensa. Omaiset ovat voimavara. He auttavat hoidossa ja virkistävät vanhusta. Heidät pitää ottaa huomioon."

Anttila korostaakin omaisten ja henkilökunnan yhteisten hoitokokousten merkitystä. Kun tiedonkulku takkuaa, syntyy epäilyjä ja kyräilyä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.