19.5.2009 17:54
Saimaannorppaa suojella verkkokalastusta välttämällä.
Tähän saakka solmitut vapaaehtoiset verkkokalastusrajoitukset saimaannorppa-alueella maksavat korvauksina noin 135 000 euroa vuodessa. Rajoitukset ulottuvat lähes 800 neliökilometrin alueelle.
Luvuista kerrottiin maa- ja metsätalousministerin tiedotustilaisuudessa Savonlinnassa tiistaina.
Vapaaehtoisia sopimuksia on tehty 123 kappaletta. Neuvottelut ovat vielä kesken 105 neliökilometrin osalta.
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) tapasi Savonlinnassa maakuntien, kalastuskuntien ja järjestöjen edustajia. Ministeri vetosi jälleen alueen väestöön norpan suojelemiseksi yhteistyöllä niin, että verkkokalastusta vältetään kesäkuun loppuun saakka.
Ministeriö on asettanut suojelua seuraamaan työryhmän, johon kuuluu edustajia muun muassa Metsähallituksesta, Etelä-Savon TE-keskuksesta ja kalastus- ja luonnonsuojelujärjestöistä. Seurantaryhmän tulee saada selvityksensä valmiiksi vuoden loppuun mennessä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi