perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Sairaiden pentujen kaupittelu toi syytteet petoksista ja eläinsuojelurikoksista

22.8.2006 15:29

Orimattila. Orimattilan oikeudessa puidaan tällä viikolla paikallisen kennelin toimintaa. Syyttäjän mukaan kennelin omistaja tiesi myyvänsä pentuja, jotka olivat mahdollisesti saaneet vaarallisen parvoviruksen. Hän jatkoi toimintaa, vaikka oli jo perunut tai hyvittänyt vanhoja kauppoja pentujen sairastuttua.

Oikeudessa puidaan yhtätoista koirakauppaa tammikuun 2003 ja toukokuun 2005 väliseltä ajalta. Niissä vaihtoi omistajaa kaksitoista pääosin sekarotuista pentua. Hinta oli halvimmillaan 350 euroa ja kalleimmillaan 750.

Nainen vakuutti ostajille pentujen olevan terveitä, mutta pahimmillaan eläinlääkäriä kaivattiin jo seuraavana päivänä kauppojen jälkeen. Tavallisesti kului noin viikko, kun lemmikki alkoi oksennella.

Nainen on palauttanut koirien myyntihinnoista ja hoitokuluista kaikkiaan noin 3 500 euroa. Ostajat esittivät hänelle oikeudessa vielä tuhansien eurojen lisälaskut.

Nainen itse kiisti oikeudessa petos- ja eläinsuojelusyytteet pääosaltaan.

Syytelista käsittää myös kaksi eläinsuojelurikkomusta: syyttäjän mukaan nainen piti koiria terveydelle vaarallisessa paikassa eikä noudattanut kunnaneläinlääkärin ohjeita parvovirustartunnan hävittämiseksi.

Jutun käsittely jatkuu keskiviikkona. Oikeus on luvannut ratkaisunsa niin sanottuna kansliapäätöksenä elokuun lopulla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.