lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Sairauskuluvakuutus jo 60 prosentilla pääkaupunkiseudun nuorista

2.3.2011 5:26

markus jokela hs

Yhä useammat vanhemmat ottavat lapselleen yksityisen sairauskuluvakuutuksen. Sitran mukaan pääkaupunkiseudulla jo 60 prosentilla alle 20-vuotiaista on yksityinen sairauskuluvakuutus.

Vakuutusyhtiöiden mukaan sekä lasten että aikuisten vakuutusten määrä kasvaa hyvää vauhtia. Ifin mukaan kasvu on keskimäärin seitsemän prosentin luokkaa vuodessa.

Kelan kehittämispäällikön Yrjö Mattilan mukaan puhdaspiirteinen julkinen terveydenhuolto on supistumassa.

Kela maksoi viime vuonna Kela-korvausta yli 95 000:n alle nelivuotiaan lapsen yksityisistä lääkärikäynneistä. Alle 14-vuotiaita korvauksen saajia oli yhteensä yli 220 000.

Korvattuja käyntejä alle 14-vuotiailla oli yli 630 000.

Ihmiset turvautuvat yksityislääkäreihin, koska yleinen käsitys on, että julkisella puolella saa huonoa ja hidasta palvelua, Mattila arvioi.

Yksityisen ja julkisen puolen palveluiden laatua ja nopeutta ei kuitenkaan ole juurikaan tutkittu, Mattila toteaa.

Mattilan mukaan yksityiset sairauskuluvakuutukset ovat Suomessa vielä suhteellisen edullisia.

Vuosimaksut ovat muutaman satasen luokkaa.


Lisää aiheesta keskiviikon Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Onko yksityinen terveydenhoito parempaa kuin julkinen?

Yhä useammat hankkivat yksityisen sairausvakuutuksen, koska eivät luota julkisen terveydenhuollon palveluihin.

Kyllä 62% Ei 38%

Vastanneita 10195

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.