12.6.2007 10:39
Lapsiin ja nuoriin kohdistuvan väkivallan vähentäminen takkuilee koordinoinnin ja rahoituksen puutteen sekä tiedonkulun ongelmien takia.
Rikoksentorjuntaneuvoston väkivaltajaoston tekemän selvityksen mukaan Suomessa on toteutettu lukuisia väkivaltaa vähentäviä hankkeita, mutta yleensä ne keskittyvät vain aikuisiin eivätkä huomioi lapsia. Tyypillistä on myös se, että jokainen taho toimii muista erillään eikä kukaan kanna kokonaisvastuuta väkivaltaa kokeneen lapsen tilanteesta.
Tammi- ja helmikuussa tehtyyn kyselyyn vastasi 23 viranomaista ja 15 järjestöä. Viranomaiset valittivat eniten ajanpuutetta, järjestöt puolestaan rahoituksen epävakautta.
Lisäksi järjestöt katsoivat, ettei YK:n lapsen oikeuksien sopimusta tunneta riittävästi eikä lapsille kerrota tarpeeksi heidän oikeuksistaan. Myöskään lapsiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä ei niiden mielestä ole saatavilla riittävästi tietoa.
Yhtenä syynä tiedonkulun takkuiluun selvitys pitää epäselvyyksiä vaitiolo- ja salassapitosäännöksistä.
Viime helmikuussa hyväksytty lastensuojelulain muutos tulee selkiyttämään näitä säännöksiä ja madaltamaan lastensuojeluilmoitusten tekoa.
Lisäksi selvityksessä ehdotetaan vakiinnutettavaksi erillinen toimintaohjelma, jossa keskityttäisiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvaan väkivaltaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kaupunki | Julkaistu 8:59
Ulkomaat | Päivitetty 9:05
Urheilu | Julkaistu 9:48