sunnuntai 21.3.2010 | Pentti  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Sikainfluenssa saattoi syrjäyttää kausi-influenssan

3.2.2010 4:50

Jokatalvinen kausi-influenssan aalto saattaa jäädä tänä vuonna hyvin lieväksi tai jopa kokonaan väliin.

Taudista ei vielä ole merkkejä, vaikka influenssakausi alkaa tavallisesti jo tammikuussa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Ilkka Julkunen kertoo.

Todennäköinen syy aallon viipymiseen on syksyllä Suomessa kiertänyt sikainfluenssavirus. Se on saattanut syrjäyttää Suomessa tavallisimmin kausi-influenssaa aiheuttavan H3N2-viruksen.

"Jostakin syystä kausi-influenssa on jäänyt nyt tulematta. Australiassa ja eteläisellä pallonpuoliskolla pyörivät molemmat viime kesänä", Julkunen sanoo.

Kausi-influenssan viipyminen on hyvä uutinen varsinkin iäkkäille.

Taudin vakavuus vaihtelee vuosittain, mutta sen on laskettu johtavan vuodessa jopa noin tuhannen suomalaisen kuolemaan. Kuolleista moni on iäkäs.

Julkusen mukaan vielä ei kuitenkaan voi olla varma, että epidemia jäisi kokonaan tulematta. Influenssakausi jatkuu yleensä maaliskuulle.

Sikainfluenssa saattaa kuitenkin lopulta jäädä kauden ainoaksi influenssaksi.

Kausi-influenssan viipyminen on yksi syy, miksi sikainfluenssarokotus kannattaisi yhä ottaa, Turussa tartuntataudeista vastaava lääkäri Jane Marttila sanoo.

"Pandeeminen virus jää yleensä kiertäväksi kausi-influenssaksi, ja joku muu virus väistyy. Sen vuoksi haluaisimme, että ihmiset hakevat yhä rokotetta. Otaksumme, että sama virus tulee takaisin jossakin vaiheessa."

Suomeen on tähän mennessä saatu jo noin 4,2 miljoonaa rokoteannosta. Rokotteen on ottanut noin kaksi miljoonaa suomalaista.

Marttilan mukaan rokotekattavuus on hyvä esimerkiksi peruskoululaisilla, mutta nuorista aikuisista rokotteen on ottanut vain harva.

Turun parikymppisistä ehkä vain joka kymmenes on hakenut piikin, hän arvioi.

"Tämän influenssan osalta he ovat kuitenkin ryhmä, joka voi sairastua vakavastikin."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.