lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Sikainfluenssaa epäillään kouluissa Espoossa

30.10.2009 13:00

Sikainfluenssaa epäillään useammalla espoolaisella koululla.

Yhdellä koululla varmoja tapauksia on todettu kaksi, kertoo tartuntataudeista Espoossa vastaava lääkäri Stiina Zitting.

Iso osa joidenkin luokkien oppilaista on Zittingin mukaan ollut sairaana poissa koulusta. Koululla on muun muassa peruttu sunnuntaiksi suunnitellut Halloween-juhlat.

"Kyllä tätä koulua voi taudin suhteen epäilyttävänä pitää", Zitting sanoo.

Lisäksi tautia epäillään toisessa koulussa alaluokilla ja kahdessa esikouluryhmässä.

"Tässä vaiheessa on epäilyjä, mutta ei varmistettua epidemiaa", Zitting sanoo.

Kouluissa on ollut luokkia, joista on ollut jopa puolet lapsista sairaana.

Tuloksia tautinäytteistä odotetaan hänen mukaansa ensi viikon lopulla.

"Vielä ei voida sanoa, että epidemia olisi täällä alkanut, kun tutkimuksia ei ole saatu loppuun", Zitting sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.