tiistai 9.2.2010 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Sikainfluenssaa sairastaneet 2-vuotias ja iäkäs nainen kuolivat

13.11.2009 10:14 | Päivitetty: 13.11.2009 17:53

Sikainfluenssaa sairastanut 2-vuotias lapsi kuoli torstaina Helsingissä Lastenklinikalla. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin mukaan lapsi kuului riskiryhmään, ja hänet oli rokotettu viikko sitten.

HUS:in tiedotteessa kerrotaan, että lapsi sairastui alkuviikosta, ja hänet otettiin sairaalahoitoon keskiviikkona.

Lapsen tarkka kuolinsyy ei ole vielä selvillä.

Infektiolääkäri Harri Saxén kertoo, että lapsella oli hengitysvaikeuksia, kun hän tuli Lastenklinikalle, mutta yleiskunto oli hyvä. Vointi heikkeni kuitenkin nopeasti.

Saxén rauhoittelee, että suurin osa lapsista selviää sikainfluenssastakin kotihoidolla. Helsingissä on nyt yksi lapsi tehohoidossa, mutta hänen tilansa ei ole kriittinen.

Sairaalahoidossa on kaikkiaan noin 20 lasta. Yhteensä Husissa on mahdollisen sikainfluenssan takia hoidossa noin sata potilasta.

2-vuotiaan kuolema oli seitsemäs sikainfluenssaan liittynyt kuolemantapaus Suomessa. Lisäksi Tuusulassa kuoli torstaina riskiryhmään kuulunut 45-vuotias nainen, jonka epäillään sairastaneen sikainfluenssaa.

Iäkäs nainen menehtyi puolestaan perjantaina sikainfluenssaan Satakunnassa. Hänet oli otettu terveyskeskuksen vuodeosastolle tiistaina.

Satakunnan keskussairaalan infektioyksikön ylilääkäri Esa Rintala kertoo, että 79-vuotiaalla naisella oli perussairauksia. Nainen sai vuodeosastolla sekä Tamiflu-sikainfluenssalääkettä että suonensisäisen antibioottilääkityksen.

Tiistaina otettu laboratorionäyte varmisti, että naisella oli sikainfluenssa. Rintala ei kerro, minkä paikkakunnan terveyskeskuksessa nainen oli hoidettavana.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.