lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Sosiaaliturvan keskusliitto: Ihmiset tarvitsevat näkymän paremmasta

5.6.2011 12:07

"Toimeentulotukea saavan ihmisen tilanne pitäisi saada myönteiselle uralle. Nyt autetaan vaan selviytymään päivästä toiseen", harmittelee Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton (STKL) toiminnanjohtaja Riitta Särkelä.

Särkelä ratkoisi asiaa korottamalla ensisijaisia muita etuuksia ja asumistukea, ja lisäämällä kuntien harkinnanvaraista toimeentulotukea.

STKL:n mukaan ensisijaiset etuudet ovat jääneet niin pahasti elinkustannuksista jälkeen, että toimeentulotuki on monilla perheillä kroonistunut. Se ei ole sitä, miksi se on tarkoitettu: viimeisin tuki.

"Nykytilanne pitää ihmiset köyhyydessä. Samalla se vie turhaan sosiaalityöntekijöiden aikaa."

Särkelän mukaan se, että perheet saisivat kriittisessä tilanteessa paremmin harkinnanvaraista toimeentulotukea, auttaisi heitä jumittumasta hankalaan tilanteeseen. Samalla se antaisi toiveen paremmasta ja kannustaisi yrittämään itsekin enemmän.

"Jos lapsen kesäansiot huomioidaan toimeentulotuessa, se ei kannusta aktiivisuuteen. Ihmisiä ei pitäisi hankaloittaa toimeentulonsa eteen ponnistelemisessa."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.