lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Stakes: Alaikäisten psykiatrinen sairaalahoito lisääntynyt

20.11.2006 13:14

Psykiatrisessa sairaalahoidossa olleiden alaikäisten määrä on Stakesin raportin mukaan kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Kun vuonna 1995 psykiatrisessa sairaalahoidossa oli noin 1 300 lasta ja nuorta, vuonna 2004 heitä oli hoidossa jo lähes 2 800. Erityisesti tyttöjen vapaaehtoinen ja tahdosta riippumaton sairaalaan lähettäminen, sairaalahoito sekä pakkotoimet lisääntyivät.

Samana aikana tahdosta riippumattomassa hoidossa olleiden alaikäisten määrä lähes nelinkertaistui: vuonna 1995 heitä oli 118 ja kymmenen vuotta myöhemmin jo 457.

Stakesin raportin mukaan lasten ja nuorten psykiatrisen sairaalahoidon määrä lisääntyi huomattavasti seurantajakson loppupuolella vuosituhannen vaihteeseen asti. Tämän jälkeen palvelujen käyttö pysyi samalla tasolla.

Psykiatrisessa sairaalahoidossa oli myös suuria alueellisia eroja sairaanhoitopiirien välillä. Esimerkiksi Helsingissä hoidettiin vuosina 1995–1997 eniten alaikäisiä psykiatrisessa sairaalahoidossa eli keskimäärin 215 alaikäistä 100 000:ta kohden. Vastaava luku oli Länsi-Pohjassa 18. Erot tasoittuivat 2000-luvulla, jolloin Etelä-Karjalassa hoidettiin eniten: keskimäärin 345 alaikäistä 100 000:ta kohden. Vastaava luku Länsi-Pohjassa oli 98.

"Tilastot osoittavat kehityssuuntia, mutta eivät kerro syitä. Suomessa ei ole kattavaa tietoa alaikäisten mielenterveysongelmien määrän ja vaikeusasteen kehityksestä. Lisäksi ei tiedetä, miten alaikäiset ohjautuvat terveyden- ja sosiaalihuollon palveluihin, missä suhteessa ne ovat tarpeisiin ja onko tuki ja hoito parasta mahdollista", huomautetaan Stakesista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.