13.6.2009 19:28 | Päivitetty: 13.6.2009 20:53
Hanna Nurminen ja hänen puolisonsa Jaakko Nurminen lähettivät tiedotusvälineille lauantai-iltana asianajaja Markku Fredmanin välityksellä tiedotteen. Tiedote on kokonaisuudessaan seuraava:
"Helsingin rikospoliisin tänään julkisuuteen antaman tiedotteen mukaisen rikoksen kohteeksi joutunut henkilö on tyttäremme Minna Nurminen.
Minna Nurminen on 26-vuotias kauppatieteiden maisteri, ja hän asuu Helsingissä.
Kuluneet viikot ovat olleet perheellemme hyvin raskaita. Pyydämme median edustajien antavan toipumisrauhan sekä Minnalle että perheellemme.
Tutkinnallisista syistä johtuen emme anna asiasta lausuntoja.
Haluamme kiittää poliisia erittäin ammattitaitoisesta toiminnasta tyttäremme pelastamiseksi."
Myös siepatun naisen kummisetä Niklas Herlin perää suomalaiselta medialta vastuuta sieppaukseen liittyvien yksityiskohtien penkomisessa.
"Tänä viikonloppuna suomalaisesta mediasta otetaan mittaa. Kesäisenä viikonloppuna ei ole tarjolla liikaa uutisia. Houkutus revittää sukulaisiani koskettavaa draamaa on suuri; kokemuksesta tiedän, että juttuun voisi olla helppo tarttua. Tiedän myös, että tilanne on ainutlaatuinen", hän kirjoittaa verkkolehti Uuden Suomen sivuilla.
Niklas Herlin on siepatun tytön äidin Hanna Nurmisen veli. Hän kertoo sopineensa tekstin julkaisemisesta siskonsa kanssa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi