15.11.2008 19:24
Milla Louhi sanoo tehneensä kalliit ulkonäköremontit tullakseen täysin hyväksytyksi oikeassa sukupuolessaan
"Tästä höylättiin luuta ja tästä kilpirustoa", Milla Louhi, 43, osoittaa leukaansa, poskipäitään, otsaa ja aataminomenan kohtaa.
"Silmäluomia kohotettiin, jotta silmäaukosta tulisi suurempi. Rintoihin laitettiin implantit, parta poistettiin neulaepilaatiolla, ylähuulta korotettiin ja äänihuulet leikattiin, jotta äänestä tulisi naisellinen."
Huolitellusti meikattu kookas nainen selvittää bangkokilaisessa sairaalassa tehtyjä operaatioita. Niiden kulut, 25 000 euroa, sairaankuljettaja-ensihoitajana työskentelevä Louhi maksoi omasta pussistaan.
Varsinainen sukupuolielinten korjausleikkaus tehtiin Suomessa. Toimenpide kustannetaan julkisista varoista. Samoin hormonihoitoja ja äänihuulten korjauksia.
Louhi näyttää kännykästään vanhaa valokuvaansa. Kuvasta katsovalla miehellä on hyvin maskuliiniset piirteet: raskaat luomet ja leveät leukaperät. Muutos on tyrmäävä.
Sukupuolenkorjausprosessin aikana Louhi muutti Turusta Helsinkiin ja tuli uuteen työpaikkaan. "Olin ollut johtavassa asemassa aiemmalla työpaikalla. Se piti jättää. Uudessa työssäni Helsingissä kaikki ovat suhtautuneet minuun positiivisesti."
Louhen entiseen miehen elämään kuului puoliso ja kaksi lasta. "Puolisoni tuki minua korjausprosessin alussa, mutta ei voinut jatkaa yhteiseloa kanssani, koska olin nainen."
"Poikani hyväksyvät minut täysin sellaisena kuin olen. Lasten kavereiden mielestä olen nyt rennompi ja mukavampi kuin ennen."
Lauantaina Helsingissä pidetyssä seminaarissa esiteltiin tuore tutkimus transsukupuolisten asemasta EU:ssa.
Kyselytutkimus ei anna ruusuista kuvaa transsukupuolisten asemasta. Suurin osa heistä ei saa julkisesta terveydenhuollosta tukea hormonien hankintaan tai korjaavaan kirurgiaan.
Noin kolmannes kyselyyn vastanneista transsukupuolisista ihmisistä oli yrittänyt itsemurhaa ja saman verran jää kokonaan vaille hoitoa väärän sukupuolen korjaamiseksi. Vain kolmannes vastaajista kertoi kohdanneensa lääkärin, joka halusi auttaa.
Pahinta syrjintää on Milla Louhen mielestä transsukupuolisuuden määrittely psyykkiseksi sairaudeksi tai häiriöksi.
"Ei ymmärretä, että transihmiset ovat tavallisia ihmisiä, joilla on lääketieteellinen tila, joka vaatii hoitoa."
Myös Imatran kirkkoherra Olli Aalto piipahti seminaarissa naisen näköisenä. Kirkonmiehen kaapista tulo nostatti alkuviikosta kohun, joka koettelee koko kirkon asemaa tasa-arvolakia noudattavana työyhteisönä.
Tutkija Kati Mustolan mukaan noin puolet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista salaa identiteettinsä.
Imatran tapauksen suhteen voisi Mustolan mielestä puhua transfobiasta eli peloista ja ennakkoluuloista tuntemattoman ilmiön suhteen. "Todennäköisesti se häiritsee Marja-Siskon tulevaa työtä."
TIETOKULMATasa-arvovaltuutettu: Sukupuolen korjaus ei ole peruste päättää työ- tai virkasuhdetta 15.11.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi