perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Suomalaiset ampuivat ensimmäiset laukauksensa Afganistanissa

25.7.2009 22:17 | Päivitetty: 26.7.2009 0:11

Suomalaiset rauhanturvaajat ampuivat ensimmäiset laukauksensa Afganistanissa lauantai-iltana puoli seitsemältä Suomen aikaa alkaneessa taistelussa. Hyökkääjien tuleen vastanneet suomalaiset eivät tiettävästi loukkaantuneet välikohtauksessa.

Välikohtaus sattui Jowzjanin ja Sare-Polin maakuntien rajalla, missä suomalais-ruotsalainen joukko-osasto oli partioimassa noin 60 afganistanilaisen sotilaan ja poliisin kanssa. Suomalaisia oli mukana kuusi, ruotsalaisia kymmenen.

Suomalaisten Isaf-joukkojen komentaja Ahti Kurvinen ei vielä puolenyön aikaan osannut arvioida, keitä hyökkääjät olivat, paljonko heitä oli tai loukkaantuivatko he taistelussa. Asiaa selvitetään lisää aamun valjettua.

Taistelu kesti vajaan tunnin. Osasto siirtyi myöhemmin parempiin asemiin, minkä jälkeen rauhanturvaajat siirtyivät pois alueelta.

”Joukot toimivat harjoitellulla tavalla”, Kurvinen kertoi.

Hänen mukaansa kuluneen viikon taistelut eivät vaikuta suomalaisjoukkojen toimintaan. ”Partiointi paikallisten viranomaisten kanssa jatkuu. Tavoitteemme on, että alue rauhoitetaan, jotta ihmiset uskaltavat mennä äänestämään elokuussa.”

Kulunut viikko oli harvinaisen raskas suomalaisille rauhanturvaajille. Suomalais-ruotsalainen osasto joutui tulituksen kohteeksi myös perjantain vastaisena yönä.

Yksikään suomalainen tai ruotsalainen ei loukkaantunut, mutta kolme hyökkääjää sai surmansa.

Kurvisen mukaan perjantain kahakka oli ensimmäinen kerta, kun suomalais-ruotsalaiset joukot joutuivat Afganistanissa tulitaisteluun, jossa kapinallisia kohtaan käytettiin kuolettavasti tulta.

Osastoa kohtaan hyökättiin myös keskiviikkona.

Levottomuudet pohjoismaalaisten joukkojen vastuualueella Pohjois-Afganistanissa ovat lisääntyneet viime kuukausina.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.