25.9.2007 22:31
Enemmistö suomalaisista kokee ilmastonmuutoksen vähintään melko suureksi uhkaksi.
Helsingin Sanomien Suomen Gallupilta tilaaman mielipidekyselyn mukaan reilu neljännes kansasta arvioi ilmastonmuutoksen hyvin suureksi uhkaksi.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat ainakin periaatteessa valmiita tekemään monia asioita ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Mitään tuotteisiin ja palveluiden hintoihin lisättävää niin sanottua "ilmastoveroa" enemmistö ei ole silti valmis maksamaan.
Miltei kaikki haluavat kierrättää tavaroita ja lajitella jätteitä.
Moni haluaisi ostaa vanhojen toimivien tavaroiden tilalle energiaa säästäviä tuotteita. Yksityisautoilua ja lentomatkustamista haluttaisiin vähentää. Asunnon lämpötilankin voisi alentaa.
Omasta kulutuksesta ollaan valmiita tinkimään, mutta energiasta ei haluttaisi maksaa ainakaan "tuntuvasti nykyistä enemmän". Kansa on kuitenkin valmis maksamaan vähäpäästöisestä energiasta nykyistä enemmän.
Syyskuun puolivälin tienoilla tehtyyn kyselyyn vastasi tuhat ihmistä.
Koulutetut, ylemmät toimihenkilöt ja hyvätuloiset ovat keskimääräistä valmiimpia erilaisiin ilmastonmuutosta hillitseviin toimiin. Naiset ovat keskimäärin miehiä innokkaampia.
Kaikkien puolueiden kannattajat ovat sitä mieltä, että ilmastonmuutos on hidastettavissa. Vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa on hieman keskimääräistä enemmän niitä, jotka uskovat keinojen olevan vähäisiä ja edessä olevan vain sopeutumisen.
TIETOKULMANäin tutkimus tehtiin 25.9.2007
Valtaosa vaatii toimintaa ilmaston eteen 25.9.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
|
Kaupunki | Julkaistu 8:59
Ulkomaat | Päivitetty 9:05
Kotimaa | Julkaistu 10:45
Urheilu | Julkaistu 9:48