11.9.2007 15:29
Suomalainen hoiva-alan yritys Esperi houkuttelee hoitajia Filippiineiltä suomalaisia ikäihmisiä hoitamaan. Yrityksen tarkoituksena on tarjota parin seuraavan vuoden aikana lisäkoulutusta ja työtä noin sadalle lähihoitajalle. Heistä parikymmentä ensimmäistä tulisi Suomeen jo ensi keväänä.
Hoitajat saavat Suomeen tultuaan lähihoitajan näyttötutkintoon johtavan koulutuksen. Näin varmistetaan, että hoitajien osaaminen vastaa suomalaisen lähihoitajan ammattitaitovaatimuksia, kertoo rehtori Timo Karkola Amiedusta. Uudet työntekijät saavat oppisopimuskoulutusta suoraan aidoissa hoitoympäristöissä. Tärkeä osa koulutuksessa on Karkolan mukaan suomen kielen opiskelulla.
Esperi aikoo solmia koeajan jälkeen filippiiniläishoitajien kanssa vähintään kahden vuoden työsopimuksia. Heille luvataan samat työsuhteen ehdot kuin suomalaisille työntekijöille. Esperi Care Oy:n toimitusjohtajan Marja Aarnio-Isohannin mukaan yritys tarvitsee jo ensi vuonna 300 hoitajaa.
Esperin mukaan Filippiineillä valmistuu vuosittain sairaanhoitajia reilusti yli maan oman tarpeen, ja englantia hyvin osaavina he ovat usein hakeutuneet töihin Britanniaan ja Yhdysvaltoihin. Heitä pidetään hyvin koulutettuina ja haluttuina hoiva-alan työntekijöinä.
Hoitajien rekrytoinnista vastaava Opteam on avannut Filippiineille toimiston. Suomesta kiinnostuneet hoitajat joutuvat työhaastattelun ja heidän ammattitaitonsa, kielitaitonsa ja suosituksensa selvitetään, kertoo Opteamin henkilöstöjohtaja Minna Vanhala-Harmanen.
Opteam aikoo varmistaa, että hoitajat perehdytetään ensin omalla äidinkielellään paikallisiin oloihin. Heille kerrotaan suomalaisen työelämän pelisäännöistä eli muun muassa työaikalainsäädännöstä, työehtosopimuksista, oleskeluluvista sekä työturvallisuudesta, sanoo Vanhala-Harmanen.
Tulijoiden puolesta hoidetaan myös byrokratia kuten sosiaaliturvatunnukset ja asumisilmoitukset. Uusille työntekijöille järjestetään myös asunto kalustuksineen ja varusteluineen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi