lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Suomalaislapset voivat huonoimmin Pohjolassa

12.6.2007 11:48 | Päivitetty: 12.6.2007 16:42

Suomalaislapset voivat huonommin kuin ruotsalaiset ja norjalaiset ikätoverinsa. Asia ilmenee pohjoismaisesta vertailevasta tutkimuksesta.

”Suomalaiset lakkaavat leikkimästä ikätovereitaan aiemmin, mikä lisää riskiä pahoinvointiin”, kertoo tiistaina toimintakertomuksensa julkistanut lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

Suora yhteys lapsen yhä varhaisempaan siirtymiseen aikuisen maailmaan on liian vähäinen vanhempien kanssa vietetty aika.

”Hyvä vanhemmuus on ajan antamista lapselle. Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus kiireettömään lapsuuteen”, Aula linjaa.

Vuoden 2006 painopisteisiin lapsiasiavaltuutettu lukeekin lasten ja nuorten mielenterveystyön.

Aula kertoo itsekin hätkähtäneensä tutkimustuloksia, jotka kertovat karua kieltään. WHO:n tilastoaineiston perusteella suomalaisten 15–24-vuotiaiden tyttöjen itsemurhakuolleisuus on toiseksi korkein maailmassa. Pojat ovat samassa vertailussa viidentenä.

Oppilaskuntien kautta tehdyt tutkimukset kertovat, että nuoret mieltävät myös opettajilla olevan liian vähän aikaa heidän tarpeilleen. ”Kouluissa ja päiväkodeissa hyvinvointiin vaikuttaisi ennen kaikkea ryhmäkokojen pienentäminen. Myös kouluterveydenhuollon palveluita on parannettava ja epätasaisuuksiin puututtava, Aula vaatii.

Viime vuosi oli ensimmäinen kokonainen lapsiasiavaltuutetun toimintavuosi. Aula mieltää kokemuksen sekä positiiviseksi että rankaksi.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.