lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Suomalaisten karkinsyönti lisääntynyt roimasti

24.10.2007 21:28

harri nurminen

Yhdeksän kuukauden ikäinen Tito Koskela Haaparannan uudessa Candy World -makeiskaupassa. Noin 3 000 neliömetrin herkkupuoti on Euroopan suurin.

Yhdeksän kuukauden ikäinen Tito Koskela Haaparannan uudessa Candy World -makeiskaupassa. Noin 3 000 neliömetrin herkkupuoti on Euroopan suurin.

HAAPARANTA. Suomalaiset ostavat karkkia runsaan kolmanneksen enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Karkkia syödään lähes kymmenen kiloa asukasta kohden vuodessa.

Tänä vuonna makeismarkkinat ovat kasvaneet noin kolmen prosentin vauhtia. Eniten on kasvanut sokerimakeisten myynti.

Tutkimusprofessori Pekka Jousilahti Kansanterveyslaitoksesta näkee kasvavalle karkin syönnille monta syytä.

"Viimeisen kymmenen vuoden aikana karkkimarkkinat ovat muuttuneet ratkaisevasti. Tarjonta on kasvanut, samoin annoskoot. Myös syöntitavat ovat höltyneet, karkkipäiviä on yhden sijasta seitsemän viikossa."

Jousilahden mukaan karkin kulutus liittyy amerikkalaistuvaan kulttuuriin kuten virvoitusjuomat ja naposteltavatkin. Vaikka karkkia saa nykyisin myös pienemmissä pusseissa, kokonaismyynti ei ole laskenut.

Cloetta Fazerin toimitusjohtaja Tom Lindblad muistuttaa, että makeismarkkinoiden kasvu liittyy myös suomalaisten parempaan taloudelliseen tilanteeseen.

"Tässä suhteessa Suomi on viimeisten kymmenen vuoden aikana ajanut kiinni eron muihin pohjoismaihin."

Paitsi painonnousuna, karkin syönti näkyy hampaiden yhä huonompana kuntona.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.