lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla
TIETOKULMA

Suomen EIT:ssä saamat sananvapaustuomiot

23.3.2009 5:01

Rikoslehti Alibiin kirjoittanut toimittaja ja lehden entinen päätoimittaja tuomittiin korkeimmassa oikeudessa naisen yksityiselämän loukkaamisesta. Lehti oli kertonut vuonna 1997, että naista syytettiin satojentuhansien eurojen eläkerahojen huijaamisesta itselleen.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi helmikuussa, että KKO ei tarpeeksi perustellut tuomiotaan, jolla se puuttui toimittajan ja päätoimittajan sananvapauteen.

 

Isoäiti sai hovioikeudesta tuomion herjauksesta. Hän oli vuonna 2000 vienyt kolmivuotiaan tyttärenpoikansa lääkäriin ja arvellut lääkärille, että pojan selässä ollut mustelma johtui pojan isän tekemästä pahoinpitelystä.

EIT totesi viime joulukuussa, että ihmisen pitää voida ilmaista vilpitön epäilyksensä lapsen kaltoinkohtelusta ilman pelkoa rikostuomiosta.

 

Turkistarhausta vastustaneilta aktivisteilta takavarikoitiin lentolehtisiä, päiväkirjoja ja muuta aineistoa pitkäksi aikaa vuonna 1996.

Suomen silloisessa laissa ei ollut riittävän tarkkaan määritelty, milloin sananvapautta saa loukata takavarikoimalla aineistoa, EIT totesi kahdessa eri tuomiossa tammikuussa 2008.

 

Sanomalehti Pohjalaisen toimittaja sai hovioikeudesta sakot herjauksesta. Hän oli vuonna 1996 kertonut lehtikirjoituksessa, että kirurgin epäiltiin olleen humalassa tehdessään leikkausta, jossa kuoli nainen. Kirurgi ei saanut tapauksesta syytettä.

EIT katsoi marraskuussa 2004, että tärkeän potilasturvallisuusasian käsittely lehdessä oli tärkeämpää kuin kirurgin ammatillisen maineen suojaaminen.

 

Iltalehden päätoimittaja sai hovioikeudesta tuomion kansanedustajan yksityiselämän loukkauksesta. Lehti oli vuonna 1996 kertonut oikeudenkäynnistä, jossa oli syytettynä kansanedustajan mies. Hovioikeuden mielestä kirjoituksessa ei olisi pitänyt mainita kansanedustajaa.

EIT totesi marraskuussa 2004, että lehden tiedot olivat oikeita ja että poliitikkojen on kestettävä julkisuutta enemmän kuin tavallisten kansalaisten.

 

Varatuomari sai KKO:sta tuomion herjauksesta, koska oli oikeudessa haukkunut syyttäjän toimintaa oikeusjutussa, jossa hän itse avusti syytettyä.

EIT totesi maaliskuussa 2002, että varatuomari oli käyttänyt syyttäjästä asiattomia ilmauksia, mutta oikeusjutussa syyttäjän pitää kuitenkin kestää merkittävää arvostelua puolustukselta.


Koonnut: Mikko Paakkanen / HS

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.