keskiviikko 10.2.2010 | Ella, Elina  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Suomessa on kasvamassa isättömien poikien sukupolvi

4.7.2009 17:22

Tor Wennström / Lehtikuva

Kasvaakseen tasapainoisiksi aikuisiksi pojat tarvitsisivat äidin lisäksi myös miehen mallia.

Kasvaakseen tasapainoisiksi aikuisiksi pojat tarvitsisivat äidin lisäksi myös miehen mallia.

Yksinhuoltajaäitejä on Suomessa yli 100 000, ja heillä on 150 000 alaikäistä lasta. Jos noin puolet syntyneistä lapsista on poikia, kasvamassa on koko joukko enemmän tai vähemmän isättömiä miehenalkuja.

Tilastoissa isättömillä pojilla ei mene hyvin: he tekevät enemmän rikoksia ja kuolevat nuorempina kuin muut miehet.

Useimmat yksinhuoltajaäidit tietävät hyvin, että kasvaakseen tasapainoisiksi aikuisiksi heidän poikansa tarvitsisivat isää – tai ainakin miehen mallia. On lapselle vain haitaksi, jos eron jälkeen äidin rooli paisuu ja isän ohenee.

Osa isistä kuitenkin polttaa sillat jälkeensä. Heistä kertoo kuntien elatusvelvollisilta perittäväksi kertyneen velan määrä: 248 miljoonaa euroa.

Yhden vanhemman perheiden liiton mukaan erolapsista yli 80 prosenttia asuu äitinsä kanssa ja noin 17 prosenttia isänsä kanssa, loput eivät kummankaan.

Tilasto ei kuitenkaan anna täysin oikeaa kuvaa vastuun jakautumisesta, koska lapset voivat olla kirjoilla vain yhdessä kodissa, vaikka he asuisivat vuorotellen vanhempiensa luona.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan isättömiä lapsia voi kasvaa myös ydinperheissä.

"Ikävä kyllä osa miehistä ei näytä kestävän lapsen tuloa – sitä, että vaimo muuttuu eroottisesti puoleensavetävästä naisesta äidiksi. Vastikään sain kirjeen, jossa perheellä oli parivuotias pikkutyttö, mutta mies vain istui netissä ja ärtyi aina, kun lapsi yritti hiukankaan lähestyä."

Auttaakseen poikansa yksinhuoltajaäidin pitäisi Sinkkosen mukaan osata kuljettaa poissa olevaa isää mukana lapsen elämässä. Hän ei tarkoita mitään supersankaritarinoita, vaan sitä, että lapsella on halutessaan lupa puhua isästä.

Sinkkonen neuvoo, että äiti voisi tuoda esiin neutraaleja asioita, jotka yhdistävät lapsen isään. Äiti voi tukkaa harjatessaan huomauttaa, että pojalla on päälaella samanlainen pyörtäjäinen kuin isällä.

Valehdella ei silti pidä. Jos etäisä soittaa kännissä, ei kannata sanoa, että isillä taitaa olla kuumetta, vaan että isi on juonut viinaa.


Lisää aiheesta sunnuntain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.