11.1.2011 10:15
Liikuntavammainen Miro Reijonen työskentelee IBM:llä.
Vammaiset ovat Suomessa harvemmin töissä kuin muualla Euroopassa. Noin 70 000:sta täysin työkykyisestä vammaisesta vain 60 prosentilla on työpaikka.
Vammaisten työntekoa voitaisiin lisätä ja helpottaa työtä ja työoloja räätälöimällä. Heitä voitaisiin tukea esimerkiksi tarjoamalla osa-aikatyötä.
"Suomessa on arvioitu olevan 200 000 vammaista tai pitkäaikaissairasta henkilöä, jotka voisivat työllistyä. Kun väestön ikärakenne muuttuu ja työllisten määrä vähenee, ovat vammaiset tärkeä työvoimaresurssi. Meidän pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ihmisen jäljellä olevaan työkykyyn ja vähemmän huomiota hänen sairauteensa tai työkyvyttömyyteensä", sanoo Työterveyslaitoksen dosentti Nina Nevala tiedotteessa.
Työterveyslaitoksen ja Kelan tutkimukseen osallistui 205 Kelan vammaistukea saavaa työntekijää. Tutkimukseen osallistuneilla oli liikunta-, näkö- tai kuulovamma tai kommunikaatiohäiriö.
Heistä puolet työskenteli julkisella sektorilla, kolmannes yksityisellä ja joka viides järjestössä tai yrittäjänä. Joka neljännellä tutkimukseen osallistuneella oli ylempi korkeakoulututkinto.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi