perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Suora lähetys EU-kokouksesta ei kiinnostanut kansaa

11.7.2006 20:26

Yves Logghe / AP / Lehtikuva

Slovenian valtiovarainministeri Anrej Bajuk kätteli Suomen Eero Heinäluomaa kokousta ennen.

Slovenian valtiovarainministeri Anrej Bajuk kätteli Suomen Eero Heinäluomaa kokousta ennen.

Euroopan unionin valtiovarainministerien kokous ei vetänyt kansalaisia internetin ääreen tiistaina. Englanninkielistä lähetystä seurasi Suomen puheenjohtajakauden verkkosivujen kautta vain kourallinen ihmisiä.

Osa Brysselissä pidetystä kokouksesta lähetettiin suorana netissä Suomen ajaman avoimuuspolitiikan mukaisesti.

Puheenjohtajakauden verkkopäätoimittajan Miia Lahden mukaan netissä oli kymmenisen minuuttia lähetyksen alkamisen jälkeen 14 ihmistä.

Todennäköisesti heistäkin suurin osa oli toimittajia tai virkamiehiä.

Lopullinen katsojaluku oli tosin ainakin hieman suurempi, koska osa katsojista on voinut tulla sivuille vasta myöhemmin. Lähetykseen pääsi Suomen sivujen lisäksi myös ministerineuvoston omien sivujen kautta. Neuvoston lehdistöosastolla ei ollut välittömästi tietoja kävijämääristä.

EU-kokousten osittaista avaamista yleisölle on perusteltu EU:n tuomisella lähemmäksi kansalaisia, ja syksyllä internetlähetykset aloitetaan kaikilla unionin kielillä.

Ulkopuoliselle tiistaisen ministerikeskustelun seuraaminen oli varsin puuduttavaa. Kokous oli julkinen Euroopan investointipankin lainavaltuuksia koskevan keskustelun osalta. Puhetta johtanut Eero Heinäluoma (sd) esiintyi salissa totisena ja jakoi puheenvuoroja muiden maiden ministereille. Päätöksiä ei tehty, vaan keskustelua jatketaan syksyllä.

Kokousta seuranneessa lehdistötilaisuudessa Heinäluoma muistutti, että avoimuuden ohella tärkeää on myös, että jäsenmaat saavat tuloksia aikaiseksi.

EU-maat päättivät kesäkuussa, että osa ministerikokouksista avataan osittain yleisölle. Avoimuus ei koske EU:n huippukokouksia. Se ei myöskään koske puolustusasioihin liittyviä, ulkopolitiikan, oikeus- ja sisäasioiden päätöksiä. Myös euromaiden epävirallinen euroryhmä pysyy suljettuna.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.