17.3.2008 14:00
Liian suuret ja epätasaiset opetusryhmät ovat opettajien mukaan ylivoimaisesti suurin este hyvän opetuksen toteuttamiselle, käy ilmi tuoreesta perusopetuksen arvioinnista.
Haasteita lisäävät ylimitoitetut tavoitteet oppisisällöissä, työrauhaongelmat, oppilaiden erilaiset kotitaustat, riittämätön motivaatio ja oppimisvaikeudet.
Myös puutteet opetustiloissa ja -välineissä sekä täydennyskoulutuksessa tulivat esille Koulutuksen arviointineuvoston opettajakyselyssä.
Opintoretkien rahoituksen ongelmat, eriarvoisuus opetusvelvollisuuksissa eri oppiaineissa, kurinpidolliset ongelmat ja arvosteluohjeiden epäselvyys mainittiin myös.
Rehtoreitten mukaan opetusryhmän eli luokan keskikoko oli 20 oppilasta.
Kuitenkin jopa reilu viidennes alaluokkien opettajista mainitsi ryhmäkoon olevan 26–30. Alaluokkien opettajista lähes kolmannes katsoikin, että ryhmän suuri koko vaikeuttaa hyvää opetusta erittäin paljon.
Opettajat toivoivat enemmän mahdollisuuksia joustaviin opetusryhmittelyihin, mutta vain harva haikaili takaisin "vanhanaikaisia tasokursseja", joista luovuttiin 1980-luvun puolivälissä.
Vaikka opetusryhmät eivät ole Suomessa kansainvälisesti katsottuna erityisen suuret, niistä aiheutuu opettajille kuitenkin kohtuuton tilanne yhdistyneenä koviin vaatimuksiin, arvioinnissa päätellään.
"Suomalainen opettaja osaa työnsä, pyrkii tekemään oppilaan hyväksi voitavansa ja haluaa tavallisesti kehittää osaamistaan", arviointi antaa tunnustusta.
Toisaalta monien esteiden takia opettaja ei ole aina kovin innokas oman opetuksensa tai koulunsa pedagogiikan muutoksen edistäjä, raportti tiivistää.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi