12.7.2006 19:45
Isonkivenrannan matala hiekkapohja on etenkin lasten mieleen. Veljekset Topi ja Eetu Engblom ehtivät leikkiä hiekalla ennen rannan sulkemista.
masku. Kymmeniä ihmisiä on sairastunut vatsatautiin uituaan samalla uimarannalla Maskussa Varsinais-Suomessa. Sairastapauksia alkoi ilmetä viikonloppuna.
Maskun terveyskeskukseen oli keskiviikkoiltapäivään mennessä tullut 56 ilmoitusta vatsataudista ja naapurikaupungin Raision terveyskeskukseen kymmenkunta. Myös muiden lähikuntien asukkaat käyvät uimassa suositulla Isonkivenrannalla.
Suuri osa sairastuneista on lapsia. Oireet ovat olleet oksentelua, ripulia ja kuumeilua. Ne eivät ole vaatineet sairaalahoitoa.
Maskun kunnan terveysviranomaiset päättivät keskiviikkona pistää Isonkivenrannan toistaiseksi käyttökieltoon, sillä sairastumisten epäillään liittyvän veteen.
Vanhalle hiekkakuopalle pohjavedestä muodostunut lampi ei ole virallinen uimapaikka, mutta se kuuluu Rivieran ulkoilualueeseen.
Rantavedestä otetuista bakteerinäytteistä ei ole toistaiseksi löydetty mitään, mikä olisi voinut aiheuttaa oireet. Virusnäytteiden tulokset eivät ole vielä valmistuneet.
Maskun terveyskeskuksen vs. ylilääkäri Tommi Paukku pitää vielä mahdollisena, että tauti on voinut tarttua rannalla muutenkin kuin veden välityksellä.
"Tällaiseen aikaan on vatsatautia muutenkin liikkeellä", Paukku muistuttaa.
Kansanterveyslaitoksen erikoistutkijan Ilkka Miettisen mukaan voimakkaat sateet ovat yksi suurimmista bakteerien tuojista järviin. Sadevesien mukana rannoilta valuu epäpuhtauksia veteen.
"Siellä on voinut olla villieläimiä, kotieläimiä ja vielä ihmisiä kaupan päälle. Niistä se lika varmasti tulee", Miettinen luettelee.
Vesien lämpeneminen ei Miettisen mukaan lisää bakteerien tai virusten esiintymistä. Kuumina päivinä on kuitenkin enemmän uimareita, jotka tuovat epäpuhtauksia.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi