sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Suurin osa opiskelijavaltaajista poistui Porthaniasta

17.3.2010 22:08 | Päivitetty: 18.3.2010 11:18

Pekka Sakki / lehtikuva

Opiskelijatoiminta-verkosto valtasi Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen keskiviikkoiltana.

Opiskelijatoiminta-verkosto valtasi Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen keskiviikkoiltana.

Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen keskiviikkona vallanneista opiskelijoista osa on edelleen rakennuksessa. Suurin osa opiskelijoista poistui paikalta kuitenkin aamuyöllä, kertoo Yle.fi.

Loputkin opiskelijoista lähtevät tiettävästi paikalta aamupäivän aikana.

Joukko opiskelijoita valtasi Porthania-rakennuksen keskiviikkoiltana Helsingin yliopistolla. Opiskelijatoiminta-verkoston mukaan tarkoitus oli juhlistaa Pariisin kommuunin vuosipäivää ja sen aatetta kaikille avoimesta koulutuksesta.

Valtaajat vastustavat lukukausimaksuja ja opiskeluaikojen rajaamista. Lisäksi he vaativat riittävää perustuloa täysipäiväiseen opiskeluun.

Valtaus sujui illalla rauhallisesti. Paikalla oli muutama kymmenen opiskelijaa, jotka oleskelivat Porthanian aulassa. Opiskelijatoiminta-verkoston edustajan Pijatta Heinosen mukaan valtaajat muun muassa maalasivat banderolleja torstain mielenosoitusta varten, pitivät keskustelupiiriä ja soittivat musiikkia.

Yliopiston kiinteistöjohtaja Teppo Salmikivi kertoi illalla, että yliopiston henkilökunta oli paikalla seuraamassa tilannetta, mutta valtaajia ei aiottu häätää ulos rakennuksesta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.