24.8.2007 1:15
Pula leikkaussalihoitajista on pidentänyt jonoja syöpäleikkauksiin. Sairaanhoitajat Marja-Liisa Ohlström ja Marko Knuutila tuovat sydän-keuhkokoneen pois leikkaussalista Meilahden sairaalassa.
Jonot joihinkin syöpäleikkauksiin ovat venyneet Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella jopa yli viiteen viikkoon kesän aikana. Kansainvälisten suositusten mukaan syöpä pitäisi leikata viimeistään noin neljän viikon kuluessa siitä, kun leikkauksen tarve todetaan.
Tilanne on pahin keuhkosyövän, haimasyövän, rintasyövän ja eräiden suolistosyöpien leikkauksissa. Myös urologisia syöpiä eli munuais-, virtsarakko- ja eturauhassyöpiä potevat joutuvat odottamaan yli neljä viikkoa.
"Olemme tilanteesta huolissamme, koska syöpäleikkaukset ovat aina kiireellisiä", sanoo Hyksin kirurgian toimialan johtava ylilääkäri Reijo Haapiainen. Haapiainen katsoo, että syöpäpotilaat pitäisi leikata heti, kun se on mahdollista.
Jonot pidentyvät yleensä kesäisin jonkin verran, mutta tänä vuonna pula leikkaussalihoitajista on heikentänyt tilanteen erityisen pahaksi. "Osa leikkaussaleista on jouduttu pitämään kiinni."
Leikkaustiimissä on kirurgin lisäksi yleensä nukutuslääkäri, avustava kirurgi ja kolme sairaanhoitajaa. Tilanne paranee Haapiaisen mukaan syksyllä, jolloin kaikki Meilahden sairaalan 12 leikkaussalia saadaan todennäköisesti taas käyttöön.
Esimerkiksi keuhkosyövän leikkaukseen jonottaa Uudellamaalla nyt yli 120 potilasta. Kiireelliseksi luokiteltuja tapauksia on jonossa lähes 60.
Hoidon lykkäytyminen voi joissakin tapauksissa olla syöpäpotilaille vaarallista.
"Jos kalliit tutkimukset menevät vanhaksi ja tauti etenee, leikkaustulos huononee. Hoitokulut kasvavat, kun joudutaan tekemään uusia tutkimuksia", osastonylilääkäri Jarmo Salo Helsingin Meilahden sairaalan sydän- ja keuhkokirurgian klinikalta kertoo. "Potilaat ovat muutenkin hyvin sairaita, ja vain joka neljäs voidaan leikata."
Salon mukaan keuhkosyöpäpotilaan kannalta ihanteellisinta olisi, jos tämä pääsisi hoitoon kahden viikon kuluessa leikkaustarpeen toteamisesta.
Kirurgit eivät ole aivan yhtä mieltä siitä, mikä on sopiva aika potilaan odottaa. Oulun yliopistollisen keskussairaalan sydän- ja keuhkokirurgisen osaston ylilääkäri Martti Lepojärvi pitää viittä viikkoa kohtuullisena aikana keuhkosyöpäleikkaukseen pääsylle.
"Se menee vielä hyväksyttävän rajoihin. Yleensä kestää viisi vuotta, kun syöpäkasvain kasvaa leikkauskuntoon. Ei se silloin ole muutamasta viikosta kiinni", Lepojärvi sanoo.
TIETOKULMAKeuhkosyöpä kehittyy hitaasti 24.8.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi