lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Syyttäjä: Haavikon kuvaaminen sairaalassa ei ollut salakatselua

28.4.2010 18:27

Akateemikko Paavo Haavikon kuvaaminen sairaalassa ei tuo syytettä salakatselusta. Helsingin johtava kihlakunnansyyttäjä Heikki Poukka päätti asiasta keskiviikkona.

Haavikon poika Heikki Haavikko oli pyytänyt poliisia tutkimaan, syyllistyikö akateemikon elämäkerran kirjoittaja Mauno Saari salakatseluun.

Pojan mielestä isä ei ollut antanut lupaa kuvaamiseen. Saari puolestaan sanoi kuulusteluissa, että kuvaamiseen oli akateemikon suostumus.

Poukan mielestä asiassa ei ollut näyttöä rikoksesta. Hän perusteli päätöstään muun muassa sillä, ettei voitu osoittaa, ettei Haavikko olisi antanut lupaa kuvaamiseen.

Saari on julkaissut kuvia Suomen Kuvalehden verkkosivuilla. Hän sanoo julkaisseensa kuvat ilman korvausta, koska halusi osoittaa, että Haavikko oli kuvien ottamisen aikaan pirteä ja hyvässä ymmärryksessä.

"Oli esitetty väitteitä, että olin kuvannut tiedotonta ja tahdotonta Paavo Haavikkoa", Saari sanoi STT:lle.

Tutkintapyynnön tehnyt Heikki Haavikko puolestaan sanoi STT:lle pettyneensä syyttäjän ratkaisuun.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.