tiistai 9.2.2010 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Syyttäjä: Hovioikeuden puututtava arvovallallaan yleiseen ajokulttuuriin

19.12.2006 17:00

JYVÄSKYLÄ. Valtionsyyttäjä Mika Illman vaati tiistaina Vaasan hovioikeutta säilyttämään käräjäoikeuden langettavan tuomion voimassa Konginkankaan bussiturman aiheuttaneelle rekka-autonkuljettajalle.

Hänen mukaansa on korkea aika, että tuomioistuin puuttuu arvovallallaan yleistä ylinopeutta suosivan ajotavan lainvastaisuuteen ja korostaa tieliikennelain rikkomisesta seuraavaa henkilökohtaista vastuuta.

Hovioikeus antaa tuomionsa tammikuussa.

Syyttäjän mielestä oikeuden tulisi olla syyllisyyskysymyksessä ankara, koska muuten ylinopeuden ajaminen saa laillisen aseman ilman eduskunnan hyväksymistä.

Sen sijaan rangaistuksen määrittelyssä syyttäjä toivoi oikeudelta lempeyttä.

Äänekosken käräjäoikeus tuomitsi 42-vuotiaan, Nummi-Pusulasta kotoisin olevan paperirekan kuljettajan viime toukokuussa

kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, 23 kuolemantuottamuksesta sekä kolmesta vammantuottamuksesta.

Onnettomuudessa kuoli 22 linja-auton matkustajaa ja kuljettaja; 14 matkustajaa loukkaantui vakavasti. Rekan kuljettaja säilyi vammoitta.

Suomen maantieliikenteen historian pahin onnettomuus sattui 19. maaliskuuta 2004 yöllä nelostiellä Äänekosken Konginkankaalla.

Syytettynä oleva kuljettaja pyysi loppulausunnossaan hovioikeuden jäseniä asettumaan hänen asemaansa tuona pimeänä hetkenä. Hän teki selkäytimestään kaiken sen, mitä oli voitavissa, eikä keksi jälkikäteenkään mitään, minkä olisi voinut tehdä toisin.

Hänen asianajajansa Tero Lakka pyysi hovioikeutta kumoamaan käräjäoikeuden tuomion ja jättämään päämiehensä rangaistuksetta.

Liikkuvan poliisin ylikomisario Veikko Stolt todisti, että Konginkankaan bussiturman kaltaisia paikkoja on Suomen teillä runsaasti. Maa on mäkiä ja mutkia pullollaan eikä nelostien kohta Konginkankaalla ole erityisen riskialtis onnettomuuksille.

Stolt korosti, että onnettomuusrekan kuljettajan olisi tullut ajaa varovaisuutta noudattaen. "Siinä hän ei onnistunut, koska olemme täällä."

Puolustuksen todistajan, Tiehallinnon yli-insinöörin Olavi Koskisen mukaan onnettomuuden aiheuttivat yhdessä tien liukkaus, rakennusvirheestä syntynyt tien väärä kaltevuus, epätasaisuus sekä kumpuilevuus.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.