6.6.2008 5:00
Helsingin syyttäjänviraston talousrikosasioita hoitavat syyttäjät ovat kyllästyneet hallituksen toimettomuuteen harmaan talouden torjunnassa.
Syyttäjien mukaan poliitikot istuvat joutilaina, vaikka rakennusalaa riivaava pimeän työvoiman käyttö ja kuittikauppa saataisiin kitkettyä verojärjestelmää muuttamalla.
Syyttäjien mielestä rakennusalalla pitää siirtyä käännettyyn arvonlisäveroon ja vaatia yrityksiltä ilmoitus käytetyistä urakoitsijoista neljä kertaa vuodessa.
"Kuittikauppajutut lisääntyvät koko ajan. Tuntuu hullunkuriselta, ettei mitään tehdä, kun miettii miten paljon resursseja poliisi, syyttäjä ja oikeuslaitos joutuvat niihin käyttämään", kihlakunnansyyttäjä Otto Jämsén toteaa.
"Nytkin oikeudessa on juttu, jossa vastaajia on satakunta ja jonka käsittely kestää yhdeksän kuukautta. Se on pahimmanlaatuista byrokratiaa."
Sisäministeriön selvityksen mukaan jo yli puolet poliisin talousrikostutkijoista syynää rakennusyritysten kuittikauppaa. Huhtikuussa tutkittavana oli 142 juttua, joita penkoi yhteensä 146 tutkijaa ja tutkinnanjohtajaa, enemmän kuin esimerkiksi Kuopion poliisilaitoksella on poliiseja.
Rakennusalalta jää vuodessa maksamatta noin 130 miljoonaa euroa arvonlisäveroja, jotka voitaisiin saada kerättyä verojärjestelmää muuttamalla.
"Poliitikoita ei kiinnosta. Heidän ei ole tarkoituskaan reagoida", Jämsén valittaa.
Syyttäjät vetoavat poliitikkoihin Helsingin Sanomille lähettämässään avoimessa kirjeessä. He kertovat viestittäneensä aluksi suoraan päättäjille, mutta turhaan.
Vastausten kirjoa kuvaavat tokaisut "pitäähän sitä rikollisuutta vähän olla" ja "kiitoksia viestistä".
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) tyrmää syyttäjien huolet.
"Eivät he voi olla tuota mieltä, jos tietävät, mitä olemme tehneet", Katainen puuskahtaa.
"Meillä kaikilla on sama päämäärä, mutta eri keinot."
Ministeriön valitsema keino on tänä vuonna alkanut verottajan kampanja, jossa rakennusalan veropetoksia yritetään torjua tehostetusti.
"Katsotaan ensin, mitä perinteisellä resurssien lisäämisellä saadaan tehtyä. Tiedämme, miten nykyjärjestelmää voidaan kiertää, joten petoksiin on helpompi puuttua. Uusi järjestelmäkään ei olisi aukoton", Katainen sanoo.
Hän huomauttaa, että järjestelmän uudistaminen aiheuttaisi rakennusalalle kymmenien miljoonien investoinnit. Kustannuksia tulisi myös nuhteettomille yrityksille.
Valtiovarainministeriön harmaan talouden asiantuntija Markku Hirvonen ei usko ministeriön toimien riittävän.
Hän mukaansa tehotarkastuksia ei saada edes tehtyä, sillä verottaja tarvitsee niihin poliisin apua. Tarkastettavat kohteet kun ovat järjestäytyneen rikollisuuden ytimessä. Poliisi taas ei jouda auttamaan, sillä tutkijat ovat jo omien kuittikauppajuttujensa kimpussa.
Arvolisäverojärjestelmän muuttaminenkaan ei poistaisi harmaata taloutta, mutta se vähentäisi siitä yhteiskunnalle koituvia tappioita. Myös rikollisten saama hyöty pienisi.
"Tätä on ehdotettu jo kymmenen vuotta, mutta järjestelmän muuttaminen on kilpistynyt elinkeinoelämään ja valtiovarainministeriöön. Tulos on, että yhteiskunta antaa suoraan tukirahaa järjestäytyneelle rikollisuudelle."
"Tässä miettii pakosta, mikä on todellinen syy vastustamiseen", Hirvonen toteaa. "Ainakin suurimmat vaalituen antajat ovat niitä yrityksiä, jotka hyötyvät pimeän työvoiman mahdollistamasta halvasta rakentamisesta."
TIETOKULMAVastuu siirtyisi ostajalle 6.6.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kaupunki | Julkaistu 8:59
Ulkomaat | Päivitetty 9:05
Kotimaa | Julkaistu 10:45
Urheilu | Julkaistu 9:48