lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Törkeä talousrikos ei estä tekemästä isännöitsijän työtä

6.9.2010 0:44

Törkeistä talousrikoksista tuomittu yrittäjä voi tehdä isännöitsijän töitä taloyhtiössä, Helsingin käräjäoikeus katsoo. Käräjäoikeuden mielestä isännöitsijä on isännöintiyhtiössä työntekijän asemassa, joten hänet voitiin tältä osin vapauttaa liiketoimintakiellosta.

Valokuva-alan yrittäjä tuomittiin ehdolliseen vankeuteen joulukuussa 2009, koska hän oli syyllistynyt törkeään kirjapitorikokseen ja törkeään veropetokseen. Käräjäoikeus tuomitsi hänet samalla kolmeksi vuodeksi liiketoimintakieltoon, josta meni merkintä kaupparekisteriin.

Isännöintiuralle siirtynyt mies ei sen jälkeen enää voinut rekisteröityä uusien taloyhtiöiden isännöitsijäksi, koska liiketoimintakielto estää sen. Isännöitsijä on käytännössä taloyhtiön toimitusjohtaja.

Isännöitsijä haki liiketoimintakiellon osittaista kumoamista muun muassa sillä perusteella, että se oli laiton lisärangaistus hänen rikkomuksistaan.

Hän kertoi myös luopuneensa liiketoiminnasta ja olevansa vain palkattu työntekijä isännöintiyhtiössä.

Käräjäoikeus katsoi, että liiketoimintakiellon nykyinen muoto vaikeuttaa isännöitsijän toimeentuloa eikä häntä ole rangaistu työntekijänä, vaan yrittäjänä. Käräjäoikeuden mielestä liiketoimintakiellon osittaiselle purkamiselle oli erityinen syy.

Kihlakunnansyyttäjä Pentti Suhonen vastusti liiketoimintakiellon osittaistakin purkamista, koska kiellon tavoitteena on liiketoimintaan kohdistuvan luottamuksen ylläpitäminen. Hän ei ole vielä päättänyt, valittaako tuomiosta hovioikeuteen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.