10.6.2009 4:36
Valtiontalouden tarkastusvirasto arvostelee Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (TEO) tietotekniikan hankintoja kovin sanoin. Osa hankinnoista on viraston mukaan tehty vastoin hankintalakeja.
TEO sai esimerkiksi konsulttiyritys Accenturelta eri projekteista vuosina 2006–2008 yhteensä 727 000 euron laskut. Tähän sisältyi muun muassa verkkosivuremontti, jonka hinta oli noin 220 000 euroa.
"Yleensä sivut maksavat korkeintaan kymmenen prosenttia tästä", sanoo tarkastusviraston johtavan tuloksellisuustarkastajan Tomi Voutilainen.
Sivuja ei kilpailutettu. TEO:n mielestä ne sai hankkia osana konsulttisopimusta, viraston mielestä ei.
Kallis järjestelmä oli viraston mukaan niin hankala, että sisällön sivuille osasivat syöttää vain konsultit, eivät TEO:n työntekijät. Konsultit myös järjestivät TEO:n ylimmälle johdolle kahden päivän työpajan, joka maksoi 21 590 euroa.
"Näyttää siltä, että konsulttikustannuksissa markat ovat muuttuneet euroiksi", Voutilainen sanoo.
Tarkastuskertomuksessa arvostellaan etenkin TEO:n tekemiä pitkiä it-palvelusopimuksia.
TEO teki tarkastusviraston mukaan satojen tuhansien eurojen sopimuksia terveydenhuollon rekistereiden ylläpidosta ilman kilpailutusta.
TEO:sta tuli vuodenvaihteessa osa uutta sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoa Valviraa. Valvira myöntää, että hankinnoissa on tehty virheitä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi