1.2.2011 5:00 | Päivitetty: 1.2.2011 10:46
Sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian välillä on todettu olevan yhteys.
Sikainfluenssarokote on vaikuttanut suoraan kymmenien suomalaisten lasten sairastumiseen narkolepsiaan. Tänään julkistetun terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n narkolepsiatyöryhmän väliraportin mukaan yhteys rokotteen ja taudin välillä on niin selvä, että mikään muu taustalla vaikuttava tekijä tuskin selittää taudin lisääntymistä.
THL:n mukaan rokote on lisännyt narkolepsiaa yhteisvaikutuksessa jonkin muun tekijän kanssa. Se selittäisi tautiepidemian puhkeamista nimenomaan Suomessa, Ruotsissa ja Islannissa, vaikka rokotetta jaettiin maailmanlaajuisesti.
Suomeen ostetuissa rokote-erissä ei THL:n arvion mukaan ollut sinänsä mitään vikaa.
Suuri osa Suomen väestöstä rokotettiin viime talvena lääkejätti GlaxoSmithKlinen valmistamalla Pandemrix-rokotteella. Raportti arvioi, että rokotteen saaminen on jopa yhdeksänkertaistanut 4–19-vuotiaiden lasten ja nuorten riskin sairastua narkolepsiaan.
Normaalisti narkolepsiatapauksia esiintyy vuodessa vain muutama. Maanlaajuisen rokotekampanjan jälkeen vuosina 2009–2010 suomalaisista lapsista ja nuorista tautiin sairastui 60. Heistä 52 eli lähes yhdeksän kymmenestä oli saanut sikainfluenssarokotteen.
Narkolepsia eli nukahtelusairaus on aivosairaus, johon liittyy hallitsematon nukahtelu erilaisissa, myös odottamattomissa tilanteissa.
Vaaralliseksi sairauden tekee siihen liittyvä katapleksia eli lihasjännityksen hallinnan hetkellinen menettäminen.
Tautiin voi liittyä myös muisti- ja oppimisvaikeuksia, näköhäiriöitä ja jopa hallusinaatioita.
Tauti vaikuttaa voimakkaasti muun muassa ammatinvalintaan ja esimerkiksi kykyyn ajaa autoa.
Narkolepsian tarkkaa syytä ei tunneta eikä siihen ole parannuskeinoa.
Narkolepsia-lasten vanhemmat aikovat vaatia korvauksia 1.2.2011
Narkolepsiaan sairastuneille lapsille ei ainakaan heti korvauksia 1.2.2011
Pekka Puska: Toimimme parhaan mahdollisen tiedon varassa 1.2.2011
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
|