lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

THL-lääkäri Sunnuntaisuomalaisessa: Lasten sikapiikki ehkä virhe

30.1.2011 7:12

Terhi Kilpi

Terhi Kilpi

Jyväskylä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanotaan ensimmäistä kertaa, että sikainfluenssarokotetta ei ehkä olisi pitänyt antaa lapsille ja nuorille. THL:n ylilääkäri Terhi Kilpi kertoo Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalaisessa, että hän ei enää suosittelisi rokotetta 5–20-vuotiaille.

"Vuosi sitten oli vallalla tieto, että sikainfluenssa on vaarallinen juuri nuorille. Silloin ei ollut vielä aihetta epäillä rokotteeseen liittyvän vakavia haittavaikutuksia", Kilpi kertoo.

Rokotteella on epäilty olevan yhteys lasten ja nuorten lisääntyneeseen narkolepsiaan Suomessa, Ruotsissa ja Islannissa. Esimerkiksi Kanadassa samaa rokotetta käyttäneistä sairastuneita on kuitenkin ollut vain muutama.

"Mikä yhteinen tekijä on näillä kolmella maalla, jollaista ei muualla ole", Kilpi kysyy.

Rokote on silti otettu uudelleen käyttöön Britanniassa, jossa sikainfluenssaan on uudessa epidemiassa kuollut parisataa ihmistä. Heistä parikymmentä on lapsia.

THL julkaisee tiistaina väliraporttinsa narkolepsian, sikainfluenssan ja sikainfluenssarokotteen välisistä yhteyksistä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.