sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla
TAUSTA

Tallinnan menee 60 vuoroa päivässä

27.4.2008 20:05

Suomenlahden poikki pääsee laivalla 60 kertaa päivässä, kun ensi kesän sesonki on kuumimmillaan juhannuksen jälkeen. Lähtöjä on sekä Helsingistä ja että Tallinnasta 30.

Luvut eivät ole lopullisia, sillä reitin laivojen määrä on vielä auki. Esimerkiksi Linda Line hieroo yhä kauppoja noin 400-paikkaisesta pika-aluksesta Merilinin kumppaniksi.

Vuoroja on kuitenkin vähemmän viime kesänä, sillä pieniä pika-aluksia on poistunut isojen laivojen tieltä.

Nordic Jet Line on kahdella pika-aluksellaan yrittäjä Viron-reitin pienemmästä päästä. Yhtiön toimitusjohtajan Mikael Granrotin mielestä kisa kiristyy niin matkustaja- mutta etenkin rahtipuolella, kun sekä Tallinkin että Vikingin isot nopeat laivat lisäävät reitin kapasiteettia.

Nordicin volyymeissä tai varaustilanteessa ei uusien laivojen tulo ole juuri näkynyt. Granrot uskoo, että ensi kesänäkin yhtiön aluksilla kulkee se sama väki, joka arvostaa nopeaa matkantekoa pienemmällä joukolla. "Mutta kyllä tässä töitä saa tehdä!"

Tallink on Viron-liikenteen markkinajohtaja. Tallink Sijan toimitusjohtajan Keijo Mehtosen mielestä kapasiteettimuutokset eivät oikeastaan ole kovin suuria, ja investoinnit vain lisäävät reitin arvostusta. "Erittäin posiviitinen asia", Mehtonen luonnehtii.

Alkuvuoden kasvulukuja selittävät patsassotkun viime vuonna aiheuttama notkahdus, uudet laivat ja Schengen-alueen laajennus Viroon.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.