lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Tampereella etsitään isonenäistä raiskaajaa

14.2.2009 14:53 | Päivitetty: 15.2.2009 13:56

tampere. Poliisi on kiinnostunut Tampereella tapahtuneen raiskauksen silminnäkijähavainnoista. Raiskaus tapahtui rautatieaseman ajoneuvo- ja jalankulkutunnelissa lauantain vastaisena yönä kello kahden aikaan.

Poliisin mukaan tapahtumat alkoivat, kun Tammelan kaupunginosan suuntaan kävelleen naisen seuraan oli lyöttäytynyt ravintola Ale Pubin kohdalta mies. Mies oli ehdottanut naiselle seksiä ja tarjonnut siitä rahaa.

Nainen oli jatkanut matkaansa Näsijärven puoleista reunaa rautatieaseman tunneliin, missä mies oli raiskannut hänet. Sen jälkeen mies oli lähtenyt juosten karkuun ensin Tammelan suuntaan ja kääntynyt sitten Murtokadulta lähtevää kevyen liikenteen väylää pitkin takaisin rautatiealueelle.

Epäilty on noin 25-vuotias ja 180 senttimetriä pitkä. Hänellä on kiharat, mustat hiukset ja vaaleahko iho. Mies puhui huonoa suomea. Hänellä on huomattavan iso nenä. Miehellä oli yllään tumma, ilmeisesti nahkainen tai keinonahkainen takki.

Poliisin mukaan rautatietunnelin toisella puolella oli ollut tapahtuma-aikaan jalankulkijoita. Tapauksen tai sen osapuolet nähneitä tai muutoin asiasta mahdollisesti jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä Tampereen poliisiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.