perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Tampereella etsitään taas isonenäistä raiskaajaa

31.5.2009 17:32 | Päivitetty: 1.6.2009 11:12

tampere. Tampereen rikospoliisi etsii jälleen tuntomerkeiltään isonenäistä noin 30-vuotiasta miestä, joka kävi lauantai-illalla nuoreen naiseen käsiksi lähellä keskustaa. Miestä epäillään raiskauksen yrityksestä.

Tapauksessa on paljon samaa kuin paljon kaupunkia puhuttaneessa tapauksessa helmikuussa. Tuolloin mies raiskasi naisen rautatietunnelissa ydinkeskustassa kahden aikaan yöllä. Uhri pystyi kertomaan tuntomerkeiksi ison nenän sekä tummat hiukset ja iäksi noin 25 vuotta. Noin 180-senttinen mies puhui huonoa suomea. Raiskaus ei ole selvinnyt.

Lauantai-illan tapauksesta uhri on kertonut tuntomerkeiksi hyvin paljon samoja seikkoja: ikä oli noin 30 vuotta, pituus täsmää, mies oli ehkä eteläeurooppalainen ja jälleen uhri muisti erityisesti ison nenän.

Mies kävi naiseen käsiksi Hippoksenkadun ja uimahallin välisellä kävelysillalla pyydettyään ensin naiselta tulta illalla yhdentoista aikaan. Nainen pääsi kuitenkin pakoon ja teko jäi yritykseksi.

Poliisi on tietoinen tuntomerkkien yhtenevyydestä ja se otetaan tutkinnassa huomioon. Poliisi uskoo, että tapauksella on silminnäkijöitä, koska se sattui avoimella paikalla ja aikana, jolloin siellä on muitakin kulkijoita. Asiasta tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiasemalle numeroihin 07187.45800 tai 07187.45597.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.