lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Tampereen Sorsapuistoon suunnitellaan jättimäistä monitoimihallia

24.9.2007 14:35

tampere. Tampereen kaupunki suunnittelee valtavaa monitoimihallia Sorsapuiston urheilukentän alueelle Tampere-talon viereen eli aivan keskustan liepeille.

Jos halli päätetään rakentaa, sen olisi määrä valmistua Suomessa järjestettäviin jääkiekon MM-kisoihin eli vuoteen 2012 mennessä. Halli toimisi osana Tampere-taloa, mikä mahdollistaisi entistä suurempien tapahtumien järjestämisen siellä.

Kaupunki pitää todennäköisenä, että asemakaavaprosessista tulee pitkä. Aikataulussa on otettu huomioon, että mahdolliset valitukset kiirivät korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti.

Lähimmät Kalevan kerrostalot sijaitsevat noin sadan metrin päässä ja suuret yleisötapahtumat sekoittaisivat alueen liikenteen ainakin hetkellisesti. Lisäksi Sorsapuiston urheilukenttä on perinteinen koulujen liikuntapaikka.

Rakennusajaksi on suunniteltu 18 kuukautta ja kustannuksiksi enimmillään sataa miljoonaa euroa, tosin tämän päivän hinnoilla laskettuina. Rakennuksen massiivisuutta siloteltaisiin muun muassa istutuksin ja sijoittamalla se osin loivaan rinteeseen.

Uusi halli vaikuttaisi myös Hakametsän jäähallin käyttöön. Kaupungin työryhmä kuitenkin arvioi, ettei sitä ainakaan purettaisi, muun muassa arkkitehtonisista syistä.

Varsinainen päätös monitoimihallin rakentamisesta syntyy vasta eri kulttuuri- ja urheilupiirien kanssa käytävien keskustelujen ja selvitysten jälkeen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.