maanantai 20.7.2009 | Marketta, Maarit  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Tamperelaismiehelle syytteitä loukkaavista verkkosivuista

5.5.2008 17:07

Valtionsyyttäjä Mika Illman pyrkii osoittamaan Tampereen käräjäoikeudelle, että 45-vuotias tamperelaismies on laatinut loukkaavia verkkosivuja tunnetuista julkisuuden henkilöistä. Mies kiistää olevansa sivujen takana.

Tamperelaismiehelle luettiin maanantaina käräjäoikeudessa syytteet törkeästä kunnianloukkauksesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.

Myös toisen tamperelaismiehen piti olla vastaamassa verkkosivuista oikeudessa, mutta häntä ei saatu haastetuksi paikalle.

Loukkaavia verkkosivuja on viime vuosina tehtailtu kymmenistä suomalaisista. Sivut on usein tehty niin, että niitä voi luulla ihmisten omiksi kotisivuiksi. Sivuja on esillä muun muassa yhdysvaltalaisilla palvelimilla.

Tampereen käräjäoikeudessa maanantaina aloitetussa jutussa on yhdeksän asianomistajaa. Heistä on laadittu loukkaavia sivuja kuluvan vuosikymmenen puolivälissä tai sen jälkeen.

Syyttäjän mielestä asianomistajia koskevat sivut ovat syytteen saaneen tamperelaismiehen ja hänen apunaan olleen toisen miehen käsialaa. Asianomistajina on muun muassa Tampereen käräjäoikeuden tuomari ja syyttäjiä, jotka ovat olleet miehen kanssa tekemisissä.

Miehen tietokoneelta on löytynyt samaa aineistoa, jota on loukkaavilla verkkosivuillakin. Mies kertoi oikeudelle, että hän ei ole aineistoa laatinut vaan on tallentanut materiaalin verkkosivuilta koneelleen.

Loukkaavilla sivuilla on myös viitteitä syytettyyn ja hänen kirjoituksiinsa. Sivujen kirjoitustyylikin muistuttaa miehen ilmaisutapaa. Yksi syyttäjän todisteista on puhelinkeskustelu, joka oli tallennettu tamperelaismiehen tietokoneelle. Syytetyn mukaan keskustelu ei ole aito, vaan sitä on manipuloitu.

Syytetyn mukaan hän on itse loukkausten kohde ja vääristelyn uhri. Hän kertoi, että hänestä on tehty useita loukkaavia sivustoja, joita on esillä verkossa.

Syyttäjä vaatii miehelle ehdotonta vankeusrangaistusta. Asianomistajat vaativat mieheltä kymmenientuhansien eurojen vahingonkorvauksia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Kaipaatko kurinpalautusta nettikirjoitteluun?

Tampereella käsiteltävän herjausjutun yhteydessä oikeus määrittää osaltaan myös netin käytöstapoja. Voit kommentoida aihetta Keskustelut-osiossa.

Kyllä 48% Ei 52%

Vastanneita 5651

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.