perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Tappamisella uhkailu yleistä lähisuhteissa

21.1.2010 9:32 | Päivitetty: 21.1.2010 12:04

Tappouhkauksien lateleminen puolisolle tai ex-kumppanille näyttää olevan valitettavan yleistä, kertoo Raiskauskriisikeskus Tukinaisen tilastobarometri. Lähisuhdeväkivaltaa kokeneista yli puolta on uhattu hengen lähdöllä.

Raiskauskriisikeskuksen päivystysnumeroihin tuli viime vuonna lähemmäs 1 700 yhteydenottoa. Uusia soittajia oli joka päivä tilastollisesti kaksi.

Ensisoittaja oli useimmiten uhriksi joutunut nainen. Yhteydenotoista iso osa koski pari- tai muussa lähisuhteessa tapahtunutta väkivaltaa. Uhrit ovat kohdanneet väkivaltaa esimerkiksi lyömisen, tönimisen sekä kuristamisen ohella psyykkisessä ja seksuaalisessa muodossa.

Barometristä ilmenee, että uhrit hakevat avun pitkälti itse. Yhteydenottajista esimerkiksi vain joka neljäs oli saanut tiedon Tukinaisesta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelupisteestä tai poliisilta. Yleisimmin tietoa haettiin internetistä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Oletko kokenut väkivaltaa parisuhteessa?

Raiskauskriisikeskus kertoo, että tappamisella uhkailu on yleistä väkivaltaisissa suhteissa.

Kyllä 28% Ei 72%

Vastanneita 8491

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.