29.2.2008 12:32 | Päivitetty: 29.2.2008 14:44
Suomen tietoyhteiskuntaohjelma saa murskakritiikkiä Valtiontalouden tarkastusvirastolta.
Se on löytänyt useita epäselvyyksiä eräiden maakuntaliittojen ja yhden työ- ja elinkeinokeskuksen rahankäytöstä. Virasto vaatii työ- ja elinkeinoministeriötä tutkimaan, ovatko nämä viranomaiset tahallaan tai tuottamuksellisesti jättäneet noudattamatta lakeja ja määräyksiä.
Tarkastusviraston ylitarkastaja Tomi Voutilainen syyttää myös sisäministeriötä kyvyttömyydestä ja haluttomuudesta panna toimeen tutkintapyyntöjä, joita virasto on viime vuonna esittänyt näistä epäselvyyksistä. Aluekehitysasiat kuuluivat vielä viime vuonna sisäministeriölle.
Mahdolliset väärinkäytökset koskevat valtion tietoyhteiskuntahankkeessa myönnettyjä avustuksia. Tarkastusviraston havaintojen mukaan rahaa on myönnetty ja käytetty hankkeisiin, joissa ei ole tuotettu aiottuja tuloksia. Tavoitteita on supistettu supistamatta rahoitusta, ja sähköisten palveluiden sijaan on saatu aikaan vain suunnitelmia, selvityksiä ja pilottiprojekteja.
Tietoyhteiskuntahanke oli Anneli Jäätteenmäen (kesk) hallituksen politiikkaohjelma. Se oli poliittisesti pääministerin eli sittemmin Matti Vanhasen (kesk) vastuulla, ja sen johtajana oli Ekonomiliiton nykyinen toiminnanjohtaja Katrina Harjuhahto-Madetoja. Tarkastusviraston epäilykset kohdistuvat kuitenkin alue- eivätkä keskustasolle.
STT:n mukaan virasto tarkasti kaikkiaan 40 hanketta, joille oli myönnetty julkista tukea yhteensä 40–50 miljoonaa euroa.
Kun tietoyhteiskuntahanke aloitti, sillä oli kolme päätehtävää: Nopeat ja hinnaltaan ja laadultaan tasavertaiset laajakaistayhteydet koko maahan, julkisen hallinnon sähköisen asioinnin alueellinen kehittäminen sekä alueellista tasa-arvoa tieto- ja viestintätekniikan keinoin edistävät tietoyhteiskuntahankkeet.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi